maanantai 2. heinäkuuta 2012

Suihkussa


Opiskelija-asunnossa asumisessa oli puolensa ja puolensa.

Huono puoli oli suihkuvuorot. Koska kämppäkaverit suosivat aamusuihkuja, Miko oli omaksunut uuden suihkurytmin: iltasuihkut.

Ehkä siksi, että hän oli keskittynyt tutkimaan uuden sampoonsa etikettiä, hän ei kuullut, kun kylpyhuoneen ovi avautui. Vasta, kun suihkuverho riuhtaistiin auki, hän näki edessään opiskelija-asunnossa asumisen hyvän puolen.

Aleksin.

Aleksi oli jokaisen homopojan, ainakin Mikon, märkä uni. Täydellisesti kokoonpantu miesyksilö, vaaleat, tuulentuivertaman näköiset hiukset, sporttinen kroppa, kesän jäljiltä pronssinruskea iho, tuikkivat siniset silmät ja – omahyväinen hymy. Sillä Aleksi tiesi tasan tarkkaan olevansa hyvännäköinen.

”Mitä vittua,” Miko huusi, peittäen sukukalleutensa sampoopullollaan.

Aleksi silmät vaelsivat pitkin Mikon vartaloa ja hänen hymynsä hyytyi hieman. Miko tiesi, ettei ollut mikään kreikkalainen jumala, mutta ei Aleksin silti tarvitsisi väheksyä häntä.

”Mä tarvitsen suihkun,” Aleksi ilmoitti kuninkaallisesti. ”Nyt heti.”

Miko tuijotti Aleksia uskomatta korviaan, veden suihkutessa koko ajan hänen päälleen. ”Sähän käyt aina aamuisin suihkussa.”

”Oletko sä selvittänyt mun suihkuaikataulun, vai”, Aleksi kohotti toista kulmakarvaansa ja risti kätensä rinnalleen.

”No, en,” Miko ravisteli päätään saadakseen vesipisaroita pois silmäripsistään, ”mutta nyt on mun vuoro olla suihkussa. Et sä voi...”

Miko,” Aleksi sanoi painottaen ensimmäistä tavua juuri sillä ärsyttävällä tavalla, mitä hän oli tehnyt ekasta päivästä alkaen. ”Mulla on treffit, joista mä olen myöhässä, joten mun täytyy päästä suihkuun asap. Ja koska mä tiedän, että sulla ei ole koskaan perjantai-iltaisin treffejä, niin sä voit odottaa sen kymmenen minuuttia, että mä käyn suihkussa. Eikö niin?”

Aleksi vetäisi pyyhkeen pois lanteiltaan ja astui suihkuun.

Miko perääntyi suihkunurkkauksen nurkkaan, sampoopullo uhkaavasti jäykistyvän kalunsa edessä. Aleksi seisoi suihkun alla, alastomana, kädet liikkuen hiuksissaan, kasvot käännettyinä kohti suihkua. Eikä Miko tietenkään voinut vastustaa kiusausta ja tsekkasi Aleksin: tummanvaalean karvoituksen alapuolella roikkui täydellinen, juuri sopivan kokoinen kalu kauniin pyöreiden pussien päällä.

Sä olet... sä olet typerys,” Miko sanoi suunnaten pois suihkusta, ärtyneenä siitä, että hänen kalunsa osoitti yhä kasvavaa kiinnostusta Aleksia kohtaan.

Ja sä olet idiootti,” hän kuuli takaansa, ennen kuin kädet vetivät hänen takaisin suihkuun.

Ennen kuin Miko ehti protestoida, - koska mitä helvettiä, mitä se typerys nyt vielä haluaa, sampootako?- lämpimät ja märät huulet olivat hänen huulillaan, liikkuen tunnustellen ja varovasti.

Sampoopullo tipahti Mikon käsistä.

Aleksi vetäytyi yhtä äkkiä kuin oli aloittanutkin, eikä Miko ollut koskaan nähnyt häntä niin epävarmana. Aleksi vilkuili häntä välillä silmiin, välillä kaakeliseiniin, pureskellen alahuultaan.

”Sori..,” Aleksi sanoi käheästi ja kääntyi pois. ”Voit jatkaa suihkua.”

Ja helvetti sentään, jos hän nyt päästäisi Aleksin pois suihkusta. Miko veti Aleksin takaisin suihkun alle, kietoi kätensä hänen niskaansa ja painoi huulensa takaisin Aleksin huulille. Aleksi maistui suihkunraikkaalle, lämpimälle vedelle, ja jossain taustalla maistui jotain, joka oli Aleksin oma maku. Aleksi päästi helpottuneelta kuulostavan äännähdyksen jossakin syvällä kurkussaan, ja Miko tunsi, kuinka epävarmat kädet kietoutuivat hänen vyötärönsä ympärille ja kuinka märkä vartalo painautui hänen omaansa vasten.

Miko vetäytyi puolestaan suudelmasta ja tunnusteli Aleksin lihaksikkaita olkavarsia, vaalean rintakarvoituksen peittämiä rintalihaksia ja litteää vatsaa. Miko olisi mielellään jatkanut tutkimusretkeään, mutta Aleksin käsi ei enää ollutkaan niin epävarma, kun se tarttui Mikon kovaan kaluun, pumppasi sitä ehkä hieman kokemattomasti. Miko lysähti kaakeliseinää vasten, nojasi käsillään Aleksin olkapäihin ja liikutteli lantiotaan edestakaisin kalu Aleksin kädessä, huohottaen äänekkäästi. Hän vilkaisi alaspäin ja näki terskansa pilkistelevän edestakaisin Aleksin käden sisällä. Hän oli jo niin lähellä, niin lähellä...

Aleksi painoi huulensa jälleen hänen huulilleen, työnsi kielen sisään, tarttui vapaalla kädellään Mikon niskahiuksiin ja pumppasi, pumppasi hänen kaluaan, kunnes Miko tunsi orgasminsa lähenevän, pussit kiristyivät entisestään, peräaukko supisteli ja kalu turposi, kunnes valkeat, paksut spermat lensivät Aleksin kädelle.

Aleksi oli painautunut häntä vasten, voihki äänekkäästi ja runkkasi toisella kädellään omaa kaluaan kiivaasti. Eikä Miko todellakaan aikonut antaa Aleksi laueta itse. Hän tiputtautui polvilleen, hätisti Aleksin käden pois ja otti kalun suuhunsa ja alkoi nopeasti liikuttaa päätään edestakaisin. Miko tunsi, miten Aleksin sormet kietoutuivat hänen märkiin hiuksiinsa, miten Aleksin lantio teki pientä edestakaisin-liikettä. Eikä Aleksi kestänyt kauan, Miko ei ehtinyt edes puolen tusinaa imua, kun Aleksin voihkina yltyi voimakkaaksi, sormet puristivat lähes kipeästi hänen hiuksiaan ja samassa hänen suunsa täyttyi spermasta. Miko vetäytyi, veteli vielä muutaman kerran Aleksin kalua ja sai vielä pari roisketta kasvoilleen, josta suihku huuhteli ne saman tien pois.

Miko nousi ylös.

Mistä sä olit niin varma, ettei mulla ole treffejä tänään,” Miko kysyi hengästyneenä, maistaen vielä Aleksin sperman suussaan. Ja muisti, että Aleksilla oli treffit tänään.

Koska sä et vaikuta sellaiselta kundilta, joka sopisi kahdet treffit samalle illalle,” Aleksi sanoi, epävarma hymy kasvoilla.

Siis..?”

Meillä on treffit tänään,” Aleksi ilmoitti, kaatoi pehmentävää sampoota kämmenelleen ja alkoi vaahdottaa hiuksiaan.

Miko tuijotti hetken suihkussaan olevaa Aleksia, hymyili ja halasi häntä.