Sairaalan syke, osa 3

Linus tiesi olevansa kusipää.

Hän pompotti Valtteria tehtävillä, jotka eivät oikeastaan edes kuuluisi sairaanhoitajille. Hän pyysi Valtteria tuomaan kahvia, koska hän ei mukamas ehtinyt henkilökunnan taukotilaan, vaikka oikeastaan häntä ei huvittanut mennä sinne.

Valtteri toi kahvin. Ja lämpimän pullan.

Ärsyttävää.


*****


”Se siun lääkärisi on aikamoinen äkäpussi.”

Valtteri kohotti katseensa iltapäivälehdestä, jota hän selaili kahvitauollaan.

”Jaa, mitäs se nyt on tehnyt?” Valtteri toivoi, että Linus osaisi pitää tuittupäisen luonteensa aisoissa Ainon kanssa, sillä hän todennäköisesti jäisi toiseksi Linustakin äkäpussimaiselle osastosihteerille.

”Mie kastelin ulko-oven kukkia ja herra tohtori kommentoi, että ei kuulemma tarvitse olla koko kastelemassa niitä kukkia!” Aino rymisteli kahvinkeittimen kanssa niin, että Valtteri pelkäsi sen hajoavan. ”Ne on pelargonioita! Niitä pitää kastella säännöllisesti, etenkin kun on näin kuumaa ja hiostavaa.”

Valtteri taittoi iltapäivälehden ja joi viimeiset tipat kahvistaan. ”Ehkä se ei vain tiennyt.”

”Sitten ei kannata käydä neuvomaan, jos ei tiedä. Ja miksi se on niin töykeä kaikille?” Aino istui Valtteria vastapäätä oman kahvikuppinsa kanssa.

Valtteri vilkaisi ikkunasta ulos kuumana hohkaavaa kesäpäivää. ”Mie luulen, että se johtuu vain siitä, että se ei oikein tunne täällä ketään. Koti-ikävää kanssa, ehkä?”

Aino tuhahti. ”No, ei se tuolla asenteella tutustu kyllä kehenkään.”

”Ehkä se kaipaa vain kesyttämistä.” Valtteri kuiskasi Ainon korvaan ja taputti häntä olkapäälle.

Samalla kahvihuoneen ovi aukesi, ja Linuksen pää kurkisti oven raosta. ”Valtteri, päivystyspakkaukset pitää inventoida. Hopi hopi.” Ja hän oli saman tien poissa, jättäen Valtterin ja Ainon tuijottamaan raollaan olevaa ovea.

”Kesyttämistä, juu. Siinä sitä on siulla työsarkaa.”


*****


”Mitä sie teet juhannuksena?” Valtteri inventoi heidän vastaanottohuoneensa päivystyspakkauksia.

”En mä tiedä. Varmaan olen ihan kotona.” Linus allekirjoitti nimensä sähköisesti uusittaviin resepteihin. Ajatus juhannuksen viettämisestä yksin rivitaloasunnossa, johon hän ei ole ehtinyt hankkia edes grilliä, tuntui lannistavalta. ”En mä tunne täältä oikein ketään vielä.”

Valtteri selvitti kurkkuaan, lajitellen lääkepakkauksia. ”Mie järjestän juhannusjuhlat miun luona. Ihan vain grillaamista, saunomista ja uimista kavereiden ja sukulaisten kesken, ehkä sellaiset kymmenen, korkeintaan viisitoista henkeä. Jos sie olet kiinnostunut.”

Linus tiesi, että hänen pitäisi varmaankin kieltäytyä. Valtteri halusi enemmän, Linus tiesi sen. Mä olen täällä vain vuoden, ei kannata aloittaa mitään suhdetta. Ja jotenkin mä luulen, että Valtteri ei olisi kiinnostunut mistään fuckbuddy-tyyppisestä järjestelystä.

Mutta toisaalta.

”Okei. Kuulostaa kivalta.” Linus huomasi yllätyksekseen myöntyvänsä.

Valtteri väläytti innostuneen virnistyksen. ”Okei, hienoa. Sie voit tulla ihan koska vain, meillä ei ole mitään tarkkaa aikataulua. Mie asun eteläpuolella, valkoinen talo järven rannalla. Ja melkein kaikki jää yöksi, joten jos sie haluat.” Linus vilkaisi häntä kulmiensa alta. ”Siis mie laitan siulle pedin vaikka olohuoneeseen.”

Valtteri oli aika suloinen punastuessaan ja keskittyessään jälleen lääkepakkauksiin.


*****


Linus ojentautui selälleen laiturille, silmät suljettuina.

Rauhallista. Ei ollenkaan samanlaista kuin Hietsussa, missä hän oli aikaisemmin viettänyt kuumat kesäpäivät. Ei kännykän ääniä, ei musiikkia, ei ihmisten ääniä, ei lasten kiljumista, ei täyteen ahdettua rantaa, pyyhkeitä vieri vieressä. Vain veden liplatusta laituria vasten, lintujen laulua ja hyönteisten surinaa. Aurinko paahtoi hautovan kuumana, ukkonen oli lähestymässä, tummat pilvet roikkuivat jo raskaina horisontissa.

Linus tunsi laiturin heilahtavan, kun Valtteri kapusi vedestä ylös, laituri heilui hieman Valtterin askelten alla. Heiluminen loppui, kun Valtteri pysähtyi. Samalla Linus tunsi Valtterin tönäisevän kevyesti hänen jalkaansa omalla jalallaan.

”Mit-?”

Valtteri roiskutti suustaan järvivettä, tähdäten Linuksen napaan, ja Linus kiljaisi äkillistä viileää tunnetta kuumalla ihollaan. Hän vilkaisi ympärilleen, etsi jotain millä voisi vastata äkilliseen ja odottamattomaan hyökkäykseen, nappasi aurinkovoiteen ja viskasi sen epämääräisesti Valtterin suuntaan.

Valtteri nauroi ja otti kopin. ”Ei kai se ollut kylmää?”

”Oli se.” Linus kääntyi mahalleen, tuijotti järvenselällä roikkuvia ukkospilviä.

”Se on yli 20-asteista.” Valtteri istui Linuksen viereen, aurinkovoide yhä kädessään ja katseli Linuksen selkää. ”Onko siulla selässä voidetta?”

”Ei ole. En mä tarvitse.” Linus mutisi, uitti toista kättään viileässä järvivedessä.

”Sie olet niin vaalea, että sie palat hetkessä. Kyllähän siun lääkärinä pitäisi tietää.”

Linus nappasi aurinkovoiteen Valtterilta, pursotti sitä kädelleen ja yritti sohia voidetta selkäänsä, huonolla menestyksellä.

”Anna mie.” Ja ennen kuin Linus ehti protestoida, hän tunsi kuinka Valtterin kädet alkoivat levittää aurinkovoidetta hänen selkäänsä, aloittaen lapaluista, siirtyen sitten ristiselkään ja lopulta alaselkään. Valtterin sormet lipsahtelivat Linuksen uimasortsien vyötärönauhan alle, vielä viileinä järvivedestä.

Linus käännähti ympäri ja nojasi käsivarsiinsa. ”Mulla ei muuten ole etupuolellakaan aurinkorasvaa.”

”Ai, ei vai?”

”Ei. Sekin pitäisi varmaan rasvata, kun mä olen niin vaalea ja silleen. Palan kuulemma äkkiä. Se ei ole terveellistä.”

Valtteri vain hymähti, pieni hymy kareili hänen huulillaan ja hän pursotti aurinkovoidetta Linuksen rinnalle ja vatsalle, pieniä läiskiä sinne tänne.

Aurinko oli jo paahtanut Valtterin kädet lämpimiksi, kun ne alkoivat hieroa aurinkovoidetta Linuksen olkapäille, rinnalle hipaisten nännejä, vatsalle, kylkiin. Linus kallisti päätään taaksepäin, kohti aurinkoa, ja Valtterin kädet seurasivat hänen kaulansa liikettä, levittivät voidetta ojennetulle kaulalle. Linus tunsi oman pulssinsa kaulavaltimolla kiihtyvän, kun Valtterin sormet painoivat kevyesti hänen kaulaansa. Äkkiä sormet olivat poissa, mutta palasivat lähes saman tien Linuksen leukaperiin, ja vetivät hänen päätään ylöspäin.

Valtteri ei suudellut häntä heti, ja Linus yritti jahdata Valtterin huulia, mutta Valtteri veti päätään taaksepäin. Linus päästi turhautuneen äänen, tarrasi kädellään Valtterin takaraivosta ja veti itseään päin, niin että heidän hampaansa kolahtivat yhteen. Linus ei aikaillut, vaan työnsi kielensä heti Valtterin lämpimään suuhun ja veti Valtterin päälleen.

Valtterin sormet uppoutuivat Linuksen hiuksiin, kevyesti puristaen ja Valtterin huulet etsiytyivät Linuksen kaulalle. Linus hieroi kovaa kaluaan Valtterin lantiota vasten, Valtterin lantio löysi nopeasti rytmin, ja auringon harmaaksi haalistama laituri keinui hiljalleen heidän tahdissaan.

Linus kurkisti heidän vartaloidensa väliin, hänen oli nähtävä uudelleen Valtterin kalu. Punaiset speedot eivät peittäneet tasan mitään, eivät riitä edes pitämään Valtterin jäykistynyttä kalua kankaan sisällä, vaan terska ja reilu osa varresta kurkistivat uimahousuista.

Linus mietti kuumeisesti, miten hän ehdottaisi tällä kertaa seksiä, niin että Valtteri ei perääntyisi, kun yhtäkkiä...

Linus pärski vettä ympäriinsä, hengitys lähes salpautuneena järviveden yllättävästä kylmyydestä kuumalla iholla.

”Mitä vit-” Linus yski vettä suustaan, huomasi myös Valtterin hypänneen järveen.

Valtteri osoitti rantaa kohti, jossa kaksi pientä lasta juoksivat niin lujaa kuin pienistä jaloistaan pääsevät kohti järveä. Heidän takanaan käveli ripeästi nainen, jonka yhdennäköisyys Valtterin kanssa oli suorastaan hämmästyttävää. Valtterin sisko. Ja sen lapset. Miten loistava ajoitus.

Valtteri kohotti kulmiaan anteeksipyytävästi. ”Viilennystä.”

”Vallu, Vallu! Myö tultiin tänne viettämään juhannusta!” Lapset, joiden ikää Linus ei osannut kuolemakseenkaan arvioida, juoksivat ja kiljuivat innoissaan nähdessään enonsa. Lapset pomppivat ja pärskivät matalassa rantavedessä, kiljuivat innoissaan.

”Aada! Aatos! Varovasti!” Valtterin sisko komensi, ennen kuin käänsi huomionsa veljeensä ja Linukseen, jotka seisoivat edelleen vyötäisiään myöten järvessä. Linus vilkaisi sivusilmällä Valtteria, joka asetteli kaluaan vähemmän huomiota herättävään asentoon kirkkaan veden alla.

”Hei, mie olen Venla, Valtterin sisko. Sanoisin ihan käsipäivää, ellette työ olisi siellä vedessä.”

Linus heilautti kättään tervehdykseksi ja mutisi nimensä.

”No, tuota. Jos mie menen keittämään kahvia. Ja koristelen kakun. Mansikkakakun siis.” Venla viittaili epämääräisesti kohti taloa, ja alkoi paimentaa lapsiaan vedestä pois.

”Myö tullaan kohta perässä.” Valtteri huikkasi perään ja vilkaisi virnistäen Linusta ja sanoi hieman hiljaisemmalla äänellä: ”Heti, kun ollaan edustuskelpoisia.”


*****


Valtterin talo oli vanha, valkoinen puutalo, idyllisesti järven rannalla, ympärillä marjapensaita ja omenapuita. Talon vieressä oli valkoiseksi maalattu autotalli, jonka ovesta pilkotti jo tuttu moottoripyörä. Isolle pihalle oli katettu tuoleja ja pöytiä, jotka notkuivat ruokaa ja juomaa. Grilli hehkui kuumana, herkulliset tuoksut kantautuivat joka puolelle. Ilma lähes seisoi paikallaan, tukahduttavana ja kosteana.

Väkeä oli jo alkanut virrata juhannuksen viettoon Valtterin kotitalolle. Linus ei oikein tiennyt, mitä tehdä. Aikaisemmat juhannukset hän oli viettänyt baarissa, ja viimeksi hän oli grillannut joskus teini-ikäisenä vanhempiensa mökillä, kunnes hän lopetti mökkeilyn. Muut ihmiset selvästi tunsivat erittäin hyvin toisensa, juttelivat ja nauroivat keskenään. Mä olen ihan ulkopuolinen. Linus tyytyi hörppimään tuomaansa valkoviiniä pihakeinussa ja totesi happamana, etiä kaikilla muilla miehillä oli olutpullo kädessään.

Pihakeinu heilahti, kun Valtteri kiipesi siihen molemmissa käsissään täysinäiset ruokalautaset.

”Sie taidat tuntea olosi vähän ulkopuoliseksi.”

Linus närppi ruokaansa, täydellisesti grillattua kanankoipea ja maissia. ”Mutta niinhän mä olenkin.”

”Ei siun tarttis olla.” Valtteri otti huikan oluestaan. ”Kaikki täällä haluaa tutustua uuteen lääkäriin. Sie kiinnostat ihmisiä. Ehkä vain...” Valtteri teki epämääräisen liikkeen kädellään.

”Mitä?”

Valtteri yskäisi. ”Jos sie olisit vain vähän helpommin lähestyttävä.”

”Mä olen kyllä mielestäni ollut aika helppo... lähestyttävä.” Linus kohotti toista kulmakarvaansa.

”En mie sitä tarkoita.”

”Okei, okei. Kyllä mä tiedän, mitä sä tarkoitat. Täällä vaan...” Linus haroi hiuksiaan. ” En mä tiedä. ihmiset on ihan erilaisia. Tai sitten mä olen erilainen.”

”En mie tiedä siitä erilaisuudesta. Ehkä se vaatii vain tottumista, molemmin puolin.”

Linus jäi pohtimaan asiaa, kun he keinuivat hiljalleen pihakeinussa.


*****


Puoli tuntia myöhemmin Linus oli ehdottomasti sitä mieltä, että hän ei totu tähän koskaan.

Seitsemän miestä oli ahtautunut Valtterin rantasaunaan, ja Valtterin isä ja ilmeisesti hänen veljensä tai siskon mies tai jotain sinne päin, olivat päättäneet tappaa heidät kaikki heittämällä kiukaalle vettä niin, että saunan lämpötila oli lähemmäs 100 astetta. Lisäksi jokainen mäiski itseään vihdalla, josta Linus kohteliaasti kieltäytyi. Linus pohti hetken, antaisiko tilanteesta lääketieteellisen mielipiteensä, mutta päätti pitää suunsa kiinni, sillä Valtteri istui hänen vieressään, lantio kiinni hänen lantiossaan, ähisten jälleen kerran kiukaalle heitettyjä löylyjä.

Vaikka ulkona oli hautovan kuuma, ilma tuntui silti viileältä infernaalisen saunakokemuksen jälkeen. Linus pulahti laiturilta viileään järviveteen.

”Joko riitti saunominen?” Valtteri tassutteli pyyhe lanteillaan laiturille.

”Vähän liian kuuma mun makuun.”

”Joo, ei ne sieltä lähde mihinkään, ennen kuin 100 astetta menee rikki.” Valtteri kyykistyi laiturille ja Linus ui lähemmäs.

”Hmm. Onko tässä nyt sama juttu kuin sen vesurin kanssa?” Linus nojaili käsivarsillaan laituriin.

Valtteri vain naurahti ja nyökkäili. Valtteri näytti erityisen hyvältä nyt – iho hieman punaisena saunan kuumuudesta, hiukset märkinä ja harottuina sinne tänne, vaalea pyyhe roikkuen kapeilla lanteilla, kyykistyneenä laiturille. Enempää ajattelematta Linus vei kätensä Valtterin pohkeelle, tunnustellen hänen kosketuksena alla värisevää lihasta ja kosteita, tummia säärikarvoja.

Valtteri kumartui hieman eteenpäin ja Linus nosti itsensä käsivarsiensa varaan laiturille, jännitti koko vartalonsa äärimmilleen pitäessään itsensä puoliksi vedessä, puoliksi roikkuen laiturilla. Valtterin huulet vain käväisivät hänen huulillaan pikaisesti, sillä Valtteri veti hänet kokonaan laiturille. Samalla horisontissa välähti ja hautova ukkonen alkoi jyrähdellä jossakin kaukaisuudessa.

”Mennään.” Valtteri kietoi pyyhkeen Linuksen lantion ympärille. ”Ukkosmyrsky nousee, parempi mennä sisälle.”


*****


Valtteri yritti ohjata Linuksen vierashuoneeseen, mutta Linus ei ottanut kuuleviin korviinsa.

"Mä en todellakaan nuku yksin tällaisessa ukkosmyrskyssä", Linus ilmoitti. "Tää on puutalo. Täähän voi syttyä salamasta tuleen. Ja täällä maalla on pitkät välimatkat. Palokunta tulisi ehkä huomenaamulla".

"On täällä ukkosenjohdatin," Valtteri yritti rauhoittaa, mutta turhaan. Linus oli tehnyt päätöksensä ja aikoi tällä kertaa saada tahtonsa läpi.

Valtterilla oli viihtyisä makuuhuone. Vanhan talon tyyliin, makuuhuone oli kalustettu vanhoilla huonekaluilla, mitä Valtteri oli luultavasti entisöinyt. Ainoa moderni asia makuuhuoneessa oli pieni stereojärjestelmä ja iso mustavalkoinen kuva Valtterista hieman nuorempana moottoripyöränsä satulassa.

”Mmm. Moottoripyörä näyttää kyllä hyvältä sun jalkojen välissä. Sellainen iso, kuuma, sykkivä.” Linus painoi vartalonsa Valtteria vasten ja huokaisi nautinnosta. He eivät olleet vielä ehtineet pukea päälle, vaan heillä oli edelleen pelkät pyyhkeet lanteilla. Äkillinen ihokosketus – rinta rintaa vasten, vatsa vatsaa vasten, jalat jalkoja vasten – sai makuuhuoneen ilman sähköistymään entisestään.

Ukkonen jyrähti erityisen voimakkaasti, ja valot räpsyivät. Linus käytti ukkosen tarjoamaan häiriötä hyväkseen ja pudotti Valtterin pyyhkeen, sitten omansa, tuntien lisää kuumaa ihokontaktia – lantio lantiota vasten, kalu kalua vasten.

Valtteri suuteli häntä nälkäisesti, kuljetti kieltään Linuksen alahuulella, näykki hampaillaan, liikutti hitaasti kieltä Linuksen suussa, kunnes antoi tilaa Linuksen kielelle, joka alkoi tutkiskella Valtterin suuta.

Linus työnsi heitä sänkyä kohti, ja Valtteri istui sängyn värikkäälle, virkatun näköiselle päiväpeitolla, otti Linuksen kovan kalun heti suuhunsa. Linus ei voi muuta kuin voihkaista, ja hänen koko vartalonsa kallistui eteenpäin yllättävästä nautinnosta. Valtteri päästi hetkeksi irti Linuksen kalusta, työnsi etusormensa suuhunsa, kostutti sen. Linus sulki silmänsä, sillä hän toivoi...

Valtteri työnsi sormensa Linuksen pakaroiden väliin. Ukkosenjyrähdys peitti hänen parahduksensa, kun sormi työntyi hitaasti hänen sisäänsä. Valtteri otti hänet takaisin suuhunsa, ja kalun imeminen ja sormen liikkuminen hänen sisällään saivat Linuksen kiemurtelemaan halusta. Hän tarttui Valtterin tummiin, vielä hieman kosteisiin hiuksiin, puristi suortuvia sormissaan.

Ukkosmyrsky paiskoi vettä ikkunoihin, talon seiniin ja kattoon yhä kiivaammalla tahdilla, aivan kuten Valtterin suun ja sormen liikkeetkin.

Linus tunsi jo tutun paineen jalkojen välissään, ja aivan kuin Valtteri osaisi jo lukea hänen vartalonsa reaktioita, hän vetäytyi pois ja vei tällä kertaa etusormen lisäksi myös keskisormensa suuhunsa, kostutti niitä syljellään. Sormet palasivat pian Linuksen sisälle, ja Valtterin kieli lipoi Linuksen terskaa, kunnes lämmin suu imaisi hänet jälleen, ja Valtterin pää liikkui edestakaisin, sormien liikkuessa hänen aukossaan.

Mä olen niin lähellä, niin lähellä... kohta, kohta.

”Älä lopeta,” Valtteri pudisti päätään ja päästi kieltävän äännähdyksen kurkussaan, jonka värinät tuntuivat Linuksen palleissa asti. Ja se riittikin. Linus laukesi, räjähti rajusti Valtterin suuhun, joka innokkaasti imi kaiken sperman, nuoli koko kalun puhtaaksi, mutta piti syljen liukastamat sormensa yhä Linuksen sisällä.

Linukset polvet vapisivat, kun Valtteri taluttaa hänet ikkunaa vasten.

”Mikä siun refraktaariaika on?” Valtteri kuiskasi hänen selkänsä takaa, katsellen heitä ikkunan heijastuksesta.

”Mitä? En mä tiedä?”

”No, kohta se nähdään.” Valtteri kaivoi yöpöydän laatikostaan tutunnäköiset pakkaukset: kondomin ja liukkarin.

”En mä usko, että mä laukean ihan heti uudelleen. Mä en nyt varsinaisesti ole enää mikään teinipoika. En ole ainakaan ennen lauennut, jos on otettu suihin ja sitten pantu.”

”Kerta se on ensimmäinenkin, vai mitä?”

”Aha. Okei. Tämä on ilmeisesti myös jokin itäsuomalainen mieheksi tekemis -juttu, vai?”

”Jotakin sinne päin.” Valtteri naurahti, työnsi Linusta yläselästä eteenpäin, asetteli Linuksen nojaamaan käsillään ikkunanlautaan.

Valtteri kyykistyi hänen takanaan, ja pian Linus tunsi, miten Valtterin kädet hyväilivät hänen pohkeitaan, takareisiään ja pakaroitaan.

”Mie lyön vetoa, että sie olet herkkä täältä.” Valtteri kuiskasi ja kuljetti sormiaan Linuksen polvitaipeissa.

Linus henkäisi. Ton vedon sä voitit. Ja vilkaisi lievästi hämmästyneenä jalkoväliinsä, jossa hänen kalunsa osoitti jälleen kiinnostuksen merkkejä. Valtteri kuljetti kieltää hänen polvitaipeissaan ja puristeli samalla hänen pakaroitaan. Linus veteli muutaman kerran kaluaan, joka jäykistyi jälleen täyteen mittaansa.

Valtteri nousi seisomaan hänen selkänsä taakse, puraisi kevyesti olkapäästä ja Linus tunsi alaselässään kivikovan kalun, jonka haluaisi oikeastaan sisälleen nyt. Heti. Saman tien. Viime viikolla.

”No, siinä ei kauan kestänyt.” Valtteri lepuutti leukaansa Linuksen olkapäällä, kurkistaen hänen jalkoväliinsä.

”Te maalaiset... te olette niin helvetin... uuunngghh” Linus ei päässyt pidemmälle,, sillä tällä kertaa liukasteen liukastamat sormet painautuivat hänen sisälleen helposti.

”Äkkiä nyt, mä olen jo valmis.”

”Aina teillä kaupunkilaisilla on niin kova kiire.” Linus kuitenkin kuuli kondomipakkauksen avautuvan, nousi etukumarasta ylös, vilkaisi taakseen ja katsoi, kun Valtteri rullasi sen kovana seisovalle kalulleen, liukastutti reilulla määrällä liukastetta. Valtteri työnsi hänet jälleen etukumaraan ja veti hänen takapuolensa itseään kohti.

Ukkosmyrsky jatkoi raivoamistaan, salamat välkkyivät nopeammin kuin niitä ehtii edes laskea, ukkonen paukkui kuin tykinlaukaukset.

Ja Valtteri työntyi hänen sisälleen, hitaasti.

Linus vilkaisi heitä ikkunan heijastuksesta. Hän puri tiedostamattaan alahuultaan, Valtterin pää oli painunut alas, katselemaan kalunsa uppoutumista hänen sisälleen. Voimakkaat sormet puristautuivat hänen lanteisiinsa, rinta ja vatsa painautuivat hänen selkäänsä vasten.

Kevyt suudelma hänen kaulaansa, ja Valtteri alkoi liikkua hitaasti hänen sisällään, ensin lyhyitä työntöjä, kunnes hän nopeutti tahtiaan, pussit läpsyen Linuksen välilihaan. Sormet puristuivat hänen lanteisiinsa lujemmin, ja Linus tiesi, että aamuun mennessä hänen lanteisiinsa olisi jäänyt jäljet. Mutta se ei haitannut, sillä Valtterin kalu osui jatkuvasti hänen eturauhaseensa, eikä hän voinut muuta kuin vaikeroida, voihkia, huohottaa. Välillä Valtteri hidasti tahtia ja teki lanteillaan pientä ympyrää, hieroen hänen eturauhastaan koko alueelta, saaden hänet huutamaan nautinnosta. Ja jälleen Valtteri nopeutti tahtia, liikutti kaluaan hänen sisällään niin, että hänen täytyi tukea itseään kunnolla ikkunalautaan. Linus vilkaisi kaluaan, joka pomppi Valtterin työntöjen tahdissa edestakaisin hänen haarojensa välissä, punaisena ja kiillellen.

Ja, kas. Maalaispoika oli oikeassa. Linus otti kalunsa käteensä, veteli pari kertaa esinahkaansa edestakaisin märällä terskalla, Valtterin jälleen pyörittäessään lantiotaan. Jatkuvat rytminvaihdokset tekivät hänet hulluksi kiimasta ja halusta, saivat hänet laukeamaan, samalla kun jälleen uusi ukkosjyrinä ravisteli taloa. Pitkät, valkoiset roiskeet syöksyivät hänen kalustaan pitkin seinää ja ikkunaa. Linus kuuli oman voihkintansa taustalta Valtterin voihkinnan, joka alkoi yltyä yhä kovemmaksi. Valtteri työntyi hänen sisälleen vielä viimeisen kerran, painoi kalunsa palleja myöten Linuksen sisuksiin, puristi lanteista, piti Linusta paikallaan, laukesi haukkoen henkeään.

Valtteri vetäytyi hänen sisältään, huolehti kondomin roskiin, ja veti hänet peittojen alle sänkyyn. Linus käpertyi Valtterin lämpimän vartalon viereen, valmiina nukahtamaan.

Ulkona ukkosmyrsky alkoi laantua.

Sairaalan syke, osa 2

Kesällä


”Caffé latte mukaan, kiitos.” Linus kaivoi lompakkoaan pienen kyläkahvilan tiskillä.

”Kaffee mikä?”

Linus ei voinut uskoa korviaan. Tiskin takana seisova lehmän alta repäisty emäntä ei tietänyt, mikä on caffé latte. Miten voi olla kahvilassa töissä, eikä tiedä, mikä on latte?

”Caffé latte. Sellainen italialainen maitokahvi.” Linus selitti tarkoituksellisen hitaasti.

”Ei meillä mittään sellaisia italiaanoja ole. Mutta ihan suomalaista Juhlamokkaa löytyy, jos siulle sellainen maistuu. Ihan äskön keitettyä, tummapaahtoista.” Emäntä hymyili aurinkoisesti.

”No, mä otan sellaisen mukaan.” Linus vilkaisi kelloaan. Vielä viisitoista minuuttia aikaa, mutta hänen uusi työpaikkansa pitäisi olla ihan kylän... missä, keskustassa vai? Onko kylissä keskustoja? Pääkadun varrella? Raitilla?

Emäntä kaatoi kahvin valkoiseen posliinimukiin ja ojensi sen Linukselle.

”Siis mä otan sen mukaan. Mä en juo sitä täällä.”

”Jaa.” Emäntä heilautti kättään. ”No, ota se kuppi mukkaasi. Sie voit sitten palauttaa sen mukin, kun sie olet juonut sen.”

”Niin, mutta. Siis enhän mä välttämättä tule tänne uudelleen. Nyt mä joudun raahautumaan tänne takaisin jonkun kahvikupin takia.” Linus tunsi hermostuvansa. Maalaiset...

”Kyllä sie tulet. Ei täällä muuta kahvilaa ole. Paitsi tietenkin ABC tuolla viiden kilometrin päässä, mutta ei siellä kukkaan käy.”

”Vai niin.”

”Otatko sie korvapuustin myös? Tänä aamuna leivottua.” Emäntä osoitti tiskillä olevia isoja, herkullisen näköisiä korvapuusteja, pysähtyi sitten, laittoi kätensä lantiolleen ja kallisti päätään. ”Mutta hei, oletko sie se meidän uusi lääkäri? Mie kuulin vähän sellaista juorua, että olisi tulossa sellainen nuori ja komea lääkäri meidän terveyskeskussairaalaan. Sie passaisit just siihen kuvaukseen.”

”Tota, joo. Olen.” Linus raapi niskaansa vaivautuneena. Mä vain haluan sen kahvin.

”No, kuule. Sitten talo tarjoaa pullakahvit uudelle tohtorille. Tohtori on hyvä vain ja valitsee itselleen puustin.” Emäntä naureskeli tyytyväisenä.

Ja Linus huomasi seisovansa itäsuomalaisen pikkukylän raitilla, toisessa kädessään kahvimuki täynnä höyryävän kuumaa tummapaahtoista Juhlamokkaa ja toisessa serviettiin kietaistu tuore korvapuusti, tuntien epämääräisesti päätyneensä Twin Peaksin suomalaisversioon.

*****

Linus tuijotti tylsistyneenä punatiilistä terveyskeskussairaalaa Audinsa ikkunan läpi, kädet yhä ratilla. Hänen huomionsa kiinnittyi rollaattorilla hitaasti liikkuvaan vanhaan naiseen, joka suuntasi kohti terveyskeskussairaalaa, ehkä hänen ensimmäinen potilaansa? Terveyskeskuksen ovet avautuivat automaattisesti, ja samalla oven aukaisulla ulos tuli keski-ikäinen hoitaja kastelemaan punaisia ruukkupelargonioita automaattiovien molemmin puolin, samalla jutellen vanhan naisen kanssa. Kummallakaan ei näyttänyt olevan erityisen kiire mihinkään. Linus tunsi hieman ärtyvänsä, koska jos rollaattori-rouva myöhästyy vastaanotolta, niin se tarkoittaa sitä, että päivän loputkin vastaanottoajat ovat myöhässä. Maalaiset.

Matalan muriseva moottorin ääni keskeytti Linuksen ajatukset, ja hän käänsi päänsä äänen suuntaan. Musta-tummanharmaa moottoripyörä pysähtyi terveyskeskuksen pysäköintipaikalle, ja moottoripyörän selästä nousi sulavasti pitkä, hoikka hahmo tummissa, nahkaisissa ajotakissa ja -housuissa, mustissa bootseissa. Nahkaiset ajohousut myötäilivät täydellisesti ajajan kiinteitä pakaroita, kun vasen jalka nousi moottoripyörän yli ja laskeutui asvaltille. Linus kumartui eteenpäin autonistuimessaan, puristaen yhä rattia. Eikä voi olla tuijottamatta, kun häneen selin päin oleva ajaja otti metallinsävyisen tumman umpikypärän päästään, pörrötti lyhyitä tummia hiuksiaan ja heilautti kättään yhä keskenään jaaritteleville hoitajalle ja vanhalle naiselle. Molemmat naiset tervehtivät häntä iloisesti ja vaihtoivat pari sanaa hänen kanssaan, kunnes seksikäs motoristi katosi henkilökunnan ovesta sisään. Henkilökunnan ovesta?

*****

”Meillähän on täällä aika pieni terveyskeskussairaala. Ei ehkä ihan sitä, mihin olet Helsingissä tottunut.” Ylilääkäri Kari K. Välimäki kiisi pitkin terveyskeskuksen pitkää käytävää Linus kannoillaan. Linus oli jo päätellyt, että ylilääkäri ei ainakaan ole mystinen motoristi, sillä ylilääkärillä oli päältä ohenevat ja harmaantuvat hiukset, sekä lievästi ylipainoa.

”Joo, ei se mitään. Mä kaipaankin vähän vaihtelua. Mähän olin keikkalääkärinä ja yksityisellä Helsingissä. Ehkä täällä pääsee vähän paremmin syventymään potilaiden hoitoon.”

Ylilääkäri pysähtyi yllättäen keskelle käytävää ja työnsi kätensä valkoisen takkinsa taskuihin, tarkastellen uutta lääkäriään lasiensa ylitse. ”Niin. Meillä on vähän toisenlainen työskentelyrytmi täällä. Toisaalta lääkäreistä on pulaa täällä Itä-Suomessa, mutta meillä on käytössä toimivaksi havaittu omalääkäri-omahoitajasysteemi, jolla pystyy suht tehokkaasti purkamaan jonoja. Tunnetko systeemin?”

”Joo. Hoitaja tekee triagen, ohjaa labraan, tekee tarvittavat tutkimukset, ennen kuin ohjaa potilaan lääkärin vastaanotolle.”

”Aivan, aivan.” Linus kuuli oven avautuvan takanaan, ja ylilääkärin huomio kiinnittyi avautuvasta ovesta tulevaan henkilöön. ”Jaahas, siinähän sinä oletkin. Tule tervehtimään meidän uutta lääkäriämme, jonka kanssa tulet työskentelemään.”

”Mielelläni.” Kuului matala, pehmeän soinnikas ääni. Missä mä olen kuullut tuon äänen ennen?

Linus kääntyi ympäri ja näki ensimmäiseksi mustaa nahkaa, johon ovesta tullut mies on pukeutunut. Seuraavaksi hän kiinnitti huomiota miehen kypärään, joka roikkui rennosti käsivarren ja lantion välissä. Mystinen motoristi.

Vasta kun hän nosti katseensa miehen hoikalta vartalolta kasvoihin, hän huomasi myrskynharmaat silmät.

*****

Linus istui uuden vastaanottohuoneensa työpöydän ääressä ja kuunteli, kuinka Valtteri puhui oven takana toiselle sairaanhoitajalle. Keskustelun aihe meni häneltä kokonaan ohi.

Ei voi olla totta.

Kohta Valtteri tulisi sisään vastaanottohuoneeseen, heidän pitäisi ottaa vastaan ensimmäinen potilas ja hänen pitäisi työskennellä Valtterin kanssa seuraavan vuoden ajan.

Mä en pysty. Tai miksen muka pystyisi? Se oli pelkkä suihinotto, eikö niin?

Linus kuuli oven kolahtavan kiinni, Valtterin tulevan sisään, ja hän keskittyi tarpeettoman tiukasti käynnistämään tietokonettaan.

”Aikamoinen yhteensattuma.” Kuului oven pielestä, ja syrjäsilmällä Linus näki, kuinka Valtteri nojasi ovea vasten, sinisissä hoitajan työvaatteissa, stetoskooppi niskan ympärillä roikkuen.

”Hmm.” Jostain syystä potilastietojärjestelmän käynnistyminen ei ole koskaan ollut näin kiinnostavaa.

”Mie muistelinkin silloin siellä hotellihuoneessa, että meidän uuden lääkärin nimi oli Linus. Ei kovinkaan yleinen nimi.” Valtteri käveli reippaasti kohti omaa työpistettään, ja Linus pystyi tuntemaan Valtterin katseen itsessään. ”Kari mainitsi silloin iltapäivällä, että se palkkasi Emilian äitiyslomasijaiseksi keikkalääkärin Helsingistä. Ja kiroili sitä, että sie et tullut kovinkaan halvaksi.” Valtteri istui naurahtaen omalle tuolilleen.

Yhtäkkiä Linus muisti ja mutisi ”Mä luulin, että sä puhuit lehmänpoikasestasi.”

”Lehmänpoikasesta?” Valtteri näytti ällistyneeltä, naurahtaen huvittuneesti. ”Ei miulla ole lehmiä. Ja se on vasikka. Se lehmänpoikanen, siis.”

”Jaa. No, mä en ole eläinlääkäri. Enkä maalta.”

”Kyllä sie vielä opit. Eikä myö olla täällä maalla niin turhantarkkoja, onko se vasikka vai lehmänpoikanen. Oleellisinta karjanhoidossa on se, ettei yritä sonnia lypsää.” Valtteri hymyili vastustamattomasti ja avasi vastaanottohuoneen oven, kutsuen ensimmäisen potilaan sisään.

*****

”No perkele, kun se män vesurilla. Mie harvensin sitä itäpuolen mettää.” Iäkäs mies piteli verta vuotavaa kättään toimenpidepöydällä, värikkäästi kiroillen. Valtteri puhdisti ja tarkasteli haavaa, joka ei ollut oikeastaan kovinkaan paha, vaati vain muutaman tikin. Linus sen sijaan tarkasteli Valtterin työpaidan kaula-aukosta pilkottavia rintakarvoja.

Linus veti steriilit toimenpidehanskat käsiinsä ja nappasi steriililtä tarjottimelta prilokaiiniipuudutteen. ”Miten tämä tapahtui?”

Potilas katsoi häntä hitaasti. Tyypillinen maalainen, voi tsiisus sentään. ”Se män vesurilla.”

”Siis miten?” Linus tuijotti potilastaan puudute yhä kädessään.

Sivusilmällä Linus huomasi, että Valtteri kirjoitti jotain paperille, jonka hän nosti potilaan pään takana ylös. Vähän niin kuin kirves.

”Just. Eli viiltohaava kirveellä.” Linus tuikkasi puudutteen potilaan käteen ja odotti, että se alkaisi vaikuttaa.

”Mistäs se tohtori on oikein kotoisin, kun ei vesuria tunne?”

”Helsingistä.” Linus keskittyi ompelemaan käden haavaa.

”Jaa. No, kyllähän myö siusta täällä mies tehhään. Valtterin vanhemmillakin sen verran mettää, että eiköhän sieltä harvennushommia löydy siullekin.”

”Tuskinpa.” Linus teki viimeisen ompeleen haavaan ja vilkaisi Valtteria. ”Voi peittää, anna tetanus-tehoste ja laita haavanhoito-ohjeet mukaan.”

*****

”Vesuri.” Linus pyöritteli silmiään potilaan lähdettyä haava tikattuna ja peitettynä.

”Sillä harvennetaan oksia.” Valtteri korjaili tikkausvälineitä pois.

”Ja tehdään miehiä.”

”No, myö ollaan Itä-Suomessa. Tiedäthän sie, metsästystä, kalastusta, vesurilla harventamista...”

”Just. Mä voin oikein haistaa testosteronin.” Linus veti hanskat käsistään ja nakkasi ne poljinroskikseen, ärtyneenä.

”Saanko mie kysyä jotain?” Valtteri ei katsonut häntä, vaan korjaili edelleen tikkausvälineitä pois.

Linus istui työtuoliinsa, nojautui taaksepäin ja risti käsivartensa rinnalleen. ”Joo, tietysti.”

”Se on henkilökohtainen kysymys.”

”Kysy vaan.”

”Miksi sie tulit tänne? Täällä aika harvoin näkee keikkalääkäreitä Helsingistä. Tai yleensäkään mistään.”

Kysymys, jota hän ei todellakaan ollut odottanut kuulevansa. Valtteri kääntyi katsomaan häntä. ”Ei siun tarvitse kertoa, jos sie et halua.”

”No, miksi mä en haluaisi kertoa?” Linus tiuski, edelleen ärtyneenä.

”En mie tiedä. Ehkä sie iskit jonkun potilaasi vahingossa jossakin baarissa.” Valtteri virnisti.

Ajatus ei edes järkytä häntä. Talvi ja kevät olivat hänen mielessään yhtenä viinan, yökerhojen ja miesten, monien miesten sekamelskana. Epätodennäköistä, mutta ei suinkaan mahdotonta, että hän olisi hoidellut jotakin potilastaan muutenkin kuin lääketieteellisesti.

”Mä halusin vain päästä vähäksi aikaa pois.”

”Miksi sä sitten jäit tänne?” Linus tuijotti vastaanottohuoneen ikkunasta ulos, yrittäen kirjata päivän viimeisen potilaan epikriisitietoja.

Valtteri näytti yllättyneeltä. ”Mitä sie tarkoitat?”

Linus kääntyi häneen päin. ”Siis miksi sä jäit tänne? Tai mä siis tarkoitan sitä, kun todella moni muuttaa pois pikkupaikkakunnalta isompiin kaupunkeihin. Ja luulisi, että homoilla olisi vielä vaikeampaa tällaisessa käpy- siis pikkukylässä.”

”No, mie olen täältä kotoisin. Täällä on miun vanhemmat, kaksoissisko ja veli ja niiden lapset. Mie olin valmistumisen jälkeen Joensuussa töissä, mutta kun täällä aukeni virka, niin mie hain sitä. Ja miehän asun meidän vanhassa lapsuudenkodissa, siskolla ja veljellä on muksuja, niin ei heillä ole aikaa kunnostaa ja pitää yllä vanhaa taloa, niillä on uudet talot ilman remonttihuolia. Ja kun vanhemmat muuttivat kirkolle kerrostaloon, kun saivat tarpeekseen pihatöistä ja talonkunnostuksesta, niin mie otin sitten sydämen asiaksi pitää taloa pystyssä.”

”Niin, mutta... entäs...” Linus elehti epämääräisesti kädellään.

”Mikä?” Valtteri ei näytä tajuavan Linuksen vihjettä.

”Miten täällä voi homo asua?”

Valtteri pyöritteli stetoskooppiaan käsissään. ”Ihan hyvin. Mie käyn välillä tuulettumassa Joensuun yöelämässä ja isken hyvännäköisiä lääkäreitä.”

”Ha ha.” Linus sulki tietokonettaan. ”Sitä paitsi, mä iskin sut.”

”Okei, myönnetään.” Valtteri virnisti. ”Mutta täällä asuminen? Useimmat tietävät ja hyväksyvät asian. Tietysti on sitten niitä, jotka eivät voi edes sietää ajatusta.”

Linus taas ei voinut sietää ajatusta viettää vuosi, ei vaan 11 kuukautta, yhden viikon, kaksi päivää, puoli tuntia ja luoja ties miten monta sekuntia tässä käpykylässä.

*****

Voi helvetin helvetti.

Linus yritti vielä kerran kääntää autonavainta virtalukossa, mutta auto ei vain suostunut käynnistymään.

”Vittu.” Hän läimäytti turhautuneena rattia.

Linus kuuli moottoripyörän, ennen kuin hän näki sen. Matala murina lähestyi hänen autoaan, ja kohta Valtterin tumma moottoripyörä rullasi hänen näkökenttäänsä.

Valtteri avasi kypäränsä visiirin, laski molemmat jalat parkkipaikan asvaltille. ”Eikö käynnisty?”

”Terävä huomio. ” Linus mutisi.

”Mitä? Sori, mie en kuullut.” Valtteri heilautti toisen jalkansa moottoripyöränsä selästä, nojasi sitten käsillään Linuksen auton avoimeen ikkunaan. ”Miulla on varakypärä mukana. Jos sie haluat kyydin kotiin. Voit soittaa sitten hinauksen.”

Linus nielaisi, vilkaisi moottoripyörää epävarmana. Hän ei ollut koskaan ollut moottoripyörän kyydissä.

”Ööhm. Okei, kai?”

Valtteri otti kypärän laukusta, virnistäen hänelle. Valtteri astui lähemmäksi nostaen kypärää ja laittoi sen Linuksen päähän, kiristi hihnan kunnolla Linuksen leuan alle. Linus ei tiennyt, miten päin olisi. Ajatus moottoripyörän kyydissä olemisesta hermostutti häntä. Hän oli varma, että jännitys näkyy hänen kasvoiltaan, kun Valtteri tarttui häntä kädestä. ”Hei, oletko sie kunnossa?”

Linus nyökkäsi hitaasti, katsellen Valtterin kypärän ympäröimiä kasvoja. Valtteri hymyili jälleen, rauhoittavasti, ja laski visiirin alas Linuksen kypärästä. Sitten hän heilautti jalkansa moottoripyörän yli, asettui istumaan ajajan paikalle. ”Hyppää kyytiin. Ja pidä tiukasti kiinni.”

Linuksen sydän hakkasi, hän kiipesi pyörän selkään Valtterin taakse, asetti molemmat jalkansa pienille jalkatuille ja nojautui eteenpäin, kietoi kätensä Valtterin vyötärön ympärille ja tarttui tiukasti Valtterin nahkaisen ajotakkiin.

Valtteri polkaisi pyörän käyntiin, ohjasi sen pois parkkipaikalta ja suuntasi kohti Linuksen kotia.

Hänen sydämensä hakkasi yhä vimmatusti, koko vartalo sykki, kädet tiukasti Valtterin vyötäröllä. He eivät voineet jutella matkan aikana, mutta pyörän matala ääni, tuuli ja pikkukylän hiljainen liikenne olivat tarpeeksi. Sen sijaan, Linus nautti Valtterista itseään vasten ja pyörän hurinasta allaan, matalasta värinästä jalkojensa välissä, joka ei ainakaan millään lailla vähentänyt hänen alkavaa kovenemistaan.

Valtteri hiljensi moottoripyöränsä vauhtia, kun he saapuivat Linuksen rivitalokolmion pihalle lähellä kylän keskustaa.

”No niin, perillä ollaan.” Valtteri otti kypärän pois päästään, pörrötti tummia hiuksiaan. ”Ei kai ollut ihan kauheaa?”

”Ei. Ihan kivaa oikeastaan.” Linus otti kypärän päästään ja ojensi sen takaisin Valtterille. ”Itse asiassa se oli tosi kivaa. Arvaa, mikä olisi vielä kivempaa?”

”No, mik-” Valtteri ei ehdi muuta sanoakaan, kun Linus oli hänen kimpussaan, painoi suunsa voimakkaasti Valtterin huulille.

Mmmm. Täydellistä. Valtterin iltapäiväsänki pisteli Linuksen leukaa, kun hän liikutti suutaan Valtterin huulilla, työnsi kielensä sisään ja tunsi, kuinka Valtterin kieli kosketti hänen omaansa. Linus kietoi kätensä Valtterin niskaan, hyväili kypärän latistamia hiuksia. Valtteri päästeli matalia kurkkuääniä, ja Linus tunsi, kuinka Valtterin kädet kietoutuivat hänen vyötärölleen. Linus painoi lantionsa Valtterin lantiota vasten ja mä arvasin...

Linus kuljetti kättään alaspäin, yhä suudellen nälkäisesti Valtteria, joka siirsi suudelmansa Linuksen kaulalle. Linus kuljetti kättään pitkin nahan peittämää käsivartta, pitkin kylkeä, pitkin lantiota, kunnes vei kätensä Valtterin haaroihin ja puristi kovaa kalua nahkaisten ajohousujen läpi.

Valtteri säpsähti.

”Mennään sisälle, jooko?” Linus kuiskasi Valtterin korvaan, näykkien korvanlehteä ja puristellen kovaa kalua housujen läpi.

”En mie oikein tiedä.”

”No, mä tiedän. Mennään sisälle ja panet mua.”

Valtteri vetäytyi täysin pois, puristi sormillaan nenänvarttaan.

”Linus...”

”Niin?” Sä et vittu anna mulle pakkeja.

”Ei sillä, ettenkö mie haluaisi, mutta mie olen aina ollut parisuhteessa, kun..."

”Sä olet pannut jotain, vai?”

”Joo,” Valtteri pudisti päätään ja siirtyi lähemmäs moottoripyöräänsä. ”Onko siun ihan pakko sanoa sitä panemiseksi?”

”Aha, no anteeksi. Mä en tajunnut, että sä oot jotenkin yliherkkä tässä asiassa.” Linus kääntyi kohti asuntoaan, turhautuneena, kiihottuneena.

”Linus...”

Mutta Linus paukautti ulko-ovensa kiinni. Pihalta kuului, kuinka moottoripyörä käynnistyi.

Sairaalan syke, osa 1

Talvella


Huohotus ja voihkinta kuuluivat eteiseen asti.

Linus painoi ulko-oven kiinni ja hymähti makuuhuoneesta kuuluville äänille. Hän laski ostoskassit eteisen lattialle ja alkoi availla housujaan, hymyillen. Ei ollut parempaa tapaa aloittaa viikonloppu kuin villi seksi poikaystävän kanssa, joka ilmeisesti oli jo aloittanut yksin.

”Matias?” Linus kurkkasi makuuhuoneen oven raosta.

Paitsi, että Matias ei ollut yksin.

*****

Linus istuu miestenvessan pöntöllä aamuyöllä, housut nilkoissa, etäinen teknobiitti soi taustalla, mahassa kiertää illan aikana juodut drinkit, jonkun miehen pää liikkuu edestakaisin hänen jalkovälissään, imien hänen kaluaan humalaisen huolimattomasti. Ja suolaisentahmeasta mausta ja hämäristä muistikuvista päätellen, hän on tehnyt samoin.

Tosin hänellä ei ole mitään muistikuvaa keneltä hän on ottanut suihin.


Keväällä


Linus tuijotti itseään hotellihuoneen kylpyhuoneen peilistä, tarkasteli ulkonäköään. Vehnänvaaleat hiukset oli leikattu täydellisesti, suortuvat oli jätetty tarkoituksella hieman liian pitkiksi luomaan harkitusti ylikasvaneiden hiusten tyyliä, ja hiukset valahtelivat jatkuvasti hänen kirkkaansinisille silmilleen, pulisongit oli siistitty millintarkasti hänen korvanlehtensä korkeudelle. Eilinen parturikäynti maksoi lähemmäs satasen, mutta Linus ei uskonut saavansa pitkään yhtä hyvää parturipalvelua. Ainakaan täällä jumalan selän takana, kaukana sivistyksestä, kaukana kaikesta.

Miten helvetissä mä päädyin tänne?

Linus huokaisi ja napitti tummansinisen vartaloa myötäilevän paidan kiinni, jätti pari ylintä nappia auki, jätti paidanhelmat lantiolta matalien tummansinisten farkkujensa päälle ja kiinnitti mustan vyönsä ison soljen, joka vilahteli strategisesti hänen liikkuessaan. Linus pyörähti ympäri kylpyhuoneen suuren peilin edessä, farkut korostivat täydellisesti etumusta ja takamusta. Vielä viimeinen silaus, Hugo Bossia vasta-ajellulle leualle, ja hän oli valmis lähtemään.

Ja hän tiesi tasan tarkkaan, mitä halusi.

*****

Linus huomasi pian, että Joensuu ei ole varsinainen homomekka. Pikainen selvitys iPhonella paljasti, että kaupungissa ei ollut varsinaisesti yhtään homobaaria, vaan satunnaisesti järjestettäviä paikallisen homoyhdistyksen illanviettoja. Joita ei tietenkään ollut tänään. Miten mä kestän täällä? Ja se paikka, mihin mä kesällä lähden. Ei jumalauta.

Linus katseli turhautuneena ympärilleen hotellin aulassa ja suuntasi kohti vastaanottoa.

”Hei, osaisitko sä suositella jotain baaria?” Hän kysyi vastaanoton nuorelta mieheltä.

”Totta kai. Meillä on täällä hotellilla Joensuun paras menomesta. Yökerhosta löytyy kolme erillistä musiikkipuolta, esimerkiksi karaoke. Ja tänään on live-musiikkiakin tarjolla.”

”Kuka täällä esiintyy?” Linus tunsi lievää innostusta, kunnes...

”Frederik. Taatusti hyvä meno koko illan.”

Joo, niin varmaan.

”Okei, kiitti.” Linus maleksi vastentahtoisesti kohti hotellin yökerhoa, päätti ottaa pari drinkkiä ja painua huoneeseensa nukkumaan.

Hänen suunnitelmansa menivät kuitenkin kokonaan uusiksi, kun hän nojasi kyynärpäillään baaritiskiin ja otti huikan tilaamastaan gin & tonicista. Jäisen hapan maku täytti hänen suunsa, ja hän vilkaisi läheisessä pöydässä istuvaa iloisen äänekästä kuuden hengen seuruetta. Hän oli viemässä lasiaan uudelleen huulilleen, kun hän huomasi, että seurueen ainoa miesjäsen tuijotti häntä. Eikä se tuijotus ollut 'häivy täältä, hintti' -osastoa, vaan kiinnostunutta tuijotusta, aivan kuin hän ei uskoisi silmiään nähdessään Linuksen kaltaisen nuoren miehen seisovan joensuulaisen hotellin baarissa. Linus oli siitä varma, kun hän vastasi tuijotukseen ja hymyili hieman, ja mies hymyili ujosti takaisin ja käänsi katseensa pois huomattuaan jääneensä kiinni. Ja Linus oli varma, että mies punasteli hieman. Voi, miten söpöä. Maalaispoika ei taida ihan tietää, miten edetään. No, ei se mitään. Mä kyllä tiedän. Kohta et nimittäin usko onneasi.

Linus seisoskeli hetken aikaa baaritiskillä tuijotellen, mutta maalaispoika ei vain näyttänyt tajuavan vihjettä, eikä tule baaritiskille Linuksen viereen, ei jätä ympärillään olevaa naislaumaa. Linus käytti hetkisen aikaa maalaispojan ihailemiseen. Leveät hartiat, vaatteet, joille nyrpisteltäisiin Helsingin homoklubeissa kätkivät alleen hoikan, mutta lihaksikkaan oloisen vartalon, tummat lyhyet hiukset, komeat, mutta jollakin tapaa poikamaiset kasvonpiirteet. Linus arveli maalaispojan olevan suurin piirtein hänen ikäisensä.

Linus seurasi huvittuneena, miten seurueen naiset suuntasivat kohti esiintymislavaa – todennäköisesti heittelemään pikkuhousujaan lavalle. Näky, jota mä en todellakaan halua olla todistamassa. Pari naista yritti houkutella maalaispoikaa mukaan, mutta hän pudisti nauraen päätään, jääden istumaan yksin pöytään.

Vihdoinkin.

Linus kaatoi loput g&t:stä kurkkuunsa ja käveli hitaasti kohti maalaispojan pöytää. Sulla ei, maalaispoika, ole mitään mahdollisuuksia. Sä olet mun tänä iltana.

”Moi.” Linus hivuttautui maalaispojan vieressä olevaan tuoliin ja hymyili hieman. ”Sulla kävi hyvä tuuri.” Läheltä katsottuna maalaispoika oli oikeastaan aika herkkupala. Typerän näköinen t-paita korosti sopivan lihaksikkaita käsivarsia ja rintaa, farkut korostivat pitkiä jalkoja.
Maalaispoika risti kätensä rinnalleen ja naurahti, kohottaen toista kulmakarvaansa. ”Miten niin?”

Linus vei huulensa maalaispojan korvanjuureen, piti huolen, että hän tunsi Linuksen kuuman hengityksen korvanlehdellään, sipaisten todella hienoisesti huulillaan korvannipukkaa, aivan kuin vahingossa. ”Mua ei kiinnosta Frederik tänä iltana.”

”Mikäs siuta sitten kiinnostaa?”

Aarrhhgg. Itäsuomalainen murre saa Linuksen korvat vuotamaan verta ja pään kipeäksi, mutta maalaispojalla oli pehmeä ja matalan soinnikas ääni, joten ehkä Linus kestää yhden yön. Etenkin, kun hänen aikomuksenaan on työntää maalaispojan suuhun jotain, mikä suurimmalta osin estää puhumisen joksikin aikaa. Ja sen jälkeen maalaispoika saa työntää jotakin hänen suuhunsa, eikä Linus usko maalaispojan kykenevän henkevään keskusteluun silloinkaan.

”Sä. Mun hotellihuoneessa. Nyt heti.”

Maalaispoika oli juuri ottamassa huikkaa viskistään, kun hänen ilmeensä muuttui liioittelematta ällistyneeksi, ja hän nielaisi liian nopeasti kullanruskean nesteen ja yski polttavaa tunnetta kurkussaan.

”Sie et pahemmin aikaa tuhlaa.” Maalaispoika onnistui sanomaan yskimisensä välissä.

Linus hivuttautui hieman lähemmäksi, painaen reitensä maalaispojan reiteen kiinni. ”Mä en vain jaksa pelata mitään pelejä. Toki mä voisin tarjota sulle uuden viskin, kun sä näytit nielevän edellisen vähän liian hätäisesti. Tai mä voisin pyytää sua tanssimaan, tosin se voisi herättää hieman huomiota noiden Titanicin tahdissa heiluvien heteroiden parissa.” Linus nuolaisi huuliaan ja huomasi maalaispojan tuijottavan hänen kielensä liikkeitä. ”Plus mä en usko, että sä löydät toista homoa tästä baarista. Mulla on kiva hotellihuone, baarikaappi käytettävissä. Mitäs sanot?” Parempaa tarjousta tuskin tulet tänään saamaan.

Maalaispoika pyöritteli jääkuutioita tyhjässä viskilasissaan, pohti selvästi Linuksen ehdotusta.

”Mie en yleensä tee tällaista.” Linuksen ei muuta tarvinnut kuullakaan, kun hän nappasi maalaispoikaa ranteesta kiinni ja alkoi raahata häntä kohti hissejä.

”Älä huoli. Mä kyllä teen.” Linus virnisti, kun hissin ovet avautuivat.

*****

Linus nojasi hotellihuoneensa seinään, kun maalaispoika käveli hänen hotellihuoneessaan, tarkemmin sanottuna sviitissään, ihastellen huonetta.

”Siulla on tosiaan kiva huone. Mie en ole ennen sviitissä ollutkaan.”


Yllättävää. Mutta paskanjauhanta saa nyt loppua, sillä hän ei ollut raahannut maalaispoikaa tänne juttelemaan mukavia.

”Joo, mä tein tänään hyvän työsopparin, joten ajattelin vähän palkita itseäni.” Ja sä olet palkinto kanssa. Linus alkoi availla vyönsä solkea, toivoen että maalaispoika tajuaisi vihjeen, lopettaisi jaarittelun ja hankkiutuisi eroon vaatteistaan. Linus oli jo puolittain kovana, haluasi vain tunkea kalunsa maalaispojan suuhun.

Linus oli niin keskittynyt vyönsä avaamiseen, että hän ei heti tajunnut, mitä tapahtuu. Mutta yhtäkkiä maalaispoika olikin hänen edessään, pidempänä ja lihaksikkaampana kuin hän ja teki jotain täysin odottamatonta. Hänen päänsä oli yhtäkkiä maalaispojan kämmenien välissä, maalaispojan peukalot hieroivat kevyesti hänen poskipäitään, pidellen varovaisesti ja hellästi kiinni. Maalaispoika tuijotti häntä silmiin, ja ensimmäisen kerran Linus huomasi harmaat silmät, kuin myrskytaivaan väriset.

”Mie huomasin siut heti, kun sie saavuit baariin.” Peukalot hyväilivät edelleen hänen poskipäitään. ”Sie olet niin... mie en tiedä, voiko miehestä sanoa kaunis, mutta sie olet.” Sitten maalaispoika kumartui hieman alaspäin ja suuteli häntä. Ei suulle, vaan otsalle. Kulmakarvoille. Nenänpäähän. Ja ennen kuin Linus ehti protestoimaan yllättävää käännettä, maalaispoika suuteli häntä hellästi ja varovaisesti suulle, maistuen viskille ja minttupastillille. Lievästi hämmästyneenä Linus tajusi kietovansa kätensä maalaispojan harteille ja uppoutuvansa suudelmaan. Hän ei muistanut, koska häntä olisi viimeksi suudeltu tällä tavalla, yleensä tässä vaiheessa jompikumpi olisi jo polvillaan toisen edessä, muna suussa.

Maalaispoika vetäytyi hieman poispäin, katsellen intensiivisesti. ”Mikä siun nimi on?”

Mitä vittua sä sillä nimellä teet? Ala imeä... Mutta töykeät sanat juuttuivat hänen kurkkuunsa. ”Linus.”

”Linus? Hassua, meidän uusi – ”

Linusta ei kiinnostanut kuulla, miten maalaispojan uudella lehmänpoikasella on sama nimi kuin hänellä. ”Mikä sun nimi on?”

”Valtteri.” Ja Linus tunsi, miten hänet vedettiin jälleen uuteen suudelmaan, ja tällä kertaa hän tunsi Valtterin kielen työntyvän suuhunsa, kiusoittelevan hänen kieltään. Hän tarttui Valtterin harteisiin jälleen, kuljettaen kämmeniään pitkin käsivarsia ja taas hartioille, tunsi kuuman ihon t-paidan läpi kämmeniensä alla, ja jos Valtteri nyt päästäisi hänestä irti, hänen polvensa pettäisivät. Liian intiimiä, liian hellää, liian... jotain. Linus ei halunnut edes ajatella mitä.

Linus ei edes tajunnut, että Valtteri oli lopettanut suutelemisen, hieroi nenäänsä hänen kaulaansa ja näykki kevyesti, kädet liikkuen Linuksen selässä. ”Sie tuoksut tosi hyvälle.” Valtteri tuoksui itsekin aika uskomattomalle. Mutta se tuoksu ei ollut tullut after shave -pullosta. Kuin puhdas pyykki, saippuainen tuoksu.

Linus tunsi, miten Valtterin kädet siirtyivät hänen paidalleen, alkoivat availla nappeja. ”Voinko mie?”

”Joo, joo.” Linus änkytti. Mitä helvettiä? Ei tämän näin pitänyt mennä. Maalaispojan pitäisi olla ihmeissään siitä, että saa mut sänkyynsä. Tai hotellin sänkyyn. Ihan miten vain.

Valtterin sormet avasivat Linuksen paidan, ja kädet livahtivat hänen paitansa sisään, kulkivat pitkin hänen rintaansa, vatsaansa ja kylkiään. Siinä vaiheessa, kun Valtterin peukalot pyyhkäisivät hänen kovien nänniensä yli, Linus vapisi jo, iho kananlihalla. Eikä Linus osannut täysin tajua miksi. Valtteri kumartui hieman päätään ja otti toisen nännin suuhunsa, välillä imien, välillä näykkien hampaillaan, välillä nuollen, mikä sai nautinnon kulkemaan Linuksen vartalon läpi, asettumaan hänen jalkojen väliin. Linus oli jo tuskallisen kovana, hänen kalunsa pingottuneena farkkuja vasten. Valtteri päästi viimeinkin irti hänen nännistään. Maalaispojalla oli taitava suu. Ja sitä suuta voisi käyttää muuallakin. Linus ravisti itseään henkisesti. Nyt oli aika ottaa tilanne haltuunsa. Häntä ei mikään maalaispoika vie miten haluaa.

Linus repi Valtterin paidan pois. ”Mä haluan -” Ajatus katkesi saman tien, koska... Valtteri oli lihaksikas, mutta eri tavalla kuin mihin Linus oli tottunut. Hänen aikaisemmat yhden yön juttunsa olivat olleet kyllä hyväkroppaisia, mutta ne lihakset oli hankittu kuntosalilla personal trainerin ohjauksessa ja rusketus suihkurusketuksesta. Valtteri oli todennäköisesti hankkinut lihaksensa fyysisellä työllä, ehkä maatilalla, iho oli terveen värinen, kuin rusketus olisi haalistunut edellisestä kesästä. Valtterin rinnalla oli tummia rintakarvoja, navasta lähtee karvoitusta alaspäin. Linus sormeili rintakehän karvoja ja kuljetti sitten sormeaan pitkin navan karvoitusta alaspäin, kunnes hänen sormensa osui farkkujen vyötäröön.

”Mitä sie haluat?” Valtteri hengitti raskaasti, vei käsiään kohti Linuksen pakaroita ja puristi kevyesti.

”Suihinoton.” Linus työnsi Valtteria kohti valtavan kokoista parisänkyä. Valtteri peruutti hymyillen, availlen farkkujansa samalla. Linus hankkiutui eroon omista farkuistaan ja hämmensi vihdoinkin Valtterin, sillä Linuksella ei ole alushousuja.

”Sie olet todellakin kaunis.” Valtteri tuijotti Linusta, kovana sojottavaa kalua. ”Anteeksi, että mie toistelen tätä, mutta -”

Linus ei halunnut enää tuhlata aikaa. Hän veti Valtterin farkut kokonaan pois, melkein repesi nauruun Valtterin Viivi ja Wagner -alushousuille, jotka tosin pullottivat varsin mukavasti. Linus veti alushousutkin pois ja huomasi, ettei sisällössäkään ollut mitään valittamista. Pitkä ja melko paksu, kova kalu, tummanruskean häpykarvoituksen ympäröimänä. Tsiisus. Mitä maalaiset oikein syöttävät lapsilleen, että niistä kasvaa tällaisia?

Valtteri yritti vetää hänet vierelleen sängyssä, kurotti kohti hänen huuliaan, mutta Linus vetäytyi pois. Valtteri näytti hämmentyneeltä, mutta Linus ei halunnut enää mitään niin intiimiä.

Sen sijaan Linus asettui toiselle kyljelleen, nojasi toiseen kyynärpäähänsä ja nosti toisen jalkansa koukkuun, viittoili Valtteria asettumaan samalla tavalla 69-asentoon.

Linus odotti, että Valtteri alkaisi heti imeä häntä, mutta sen sijaan Valtteri suuteli hänen sisäreisiään, kuljetti kieltään nivustaipeessa ja kireillä pusseilla, välillä otti suuhunsa toisen pussin ja imi kevyesti. Linus työnteli kevyesti lanteillaan, hengitti raskaasti ja hieroi toisella kädellään ylös alas Valtterin kovaa kalua. Hän teki terävän liikkeen lanteillaan, ja hänen kalunsa osui Valtterin huuliin. Valtteri näytti viimeinkin tajuavan vihjeen ja alkoi nuolla tyvestä kohti kärkeä, kostutti syljellään huolellisesti koko kalun. Linus voihki hiljaa, kun kuuma ja kostea kieli liikkui hitaasti pitkin hänen pakottavaa kaluaan. Linus vei suunsa Valtterin kalulle, pyöritti kieltään herkällä terskalla ja etenkin pienessä vaossa, imaisi kärjen suuhunsa ja alkoi liikuttaa päättään ylös alas pitkin Valtterin vartta. Valtteri keskeytti hetkeksi oman kielensä ja suunsa liikkeet, kuljetti kättään kevyesti pitkin Linuksen kalua, hieroi peukalollaan märkää terskaa, katseli kuinka hänen oma kalunsa upposi Linuksen suuhun, päästäen välillä nautinnollisia ääniä syvällä rinnassaan. Linus keskittyi täysin Valtterin kalun imemiseen ja päästi tukahtuneen, kiihottuneen äännähdyksen, kun Valtterin suu ympäröi hänen kalunsa ja alkoi liikkua rytmikkäästi ylös alas ylös alas. Linus uppoutui nautintoon, liikutti lanteitaan, huohotti äänekkäästi, ja hän tunsi enää vain kielen värinää, kosteita huulia, imua, nuolemista, käden liikettä. Hän ei pystynyt enää imemään Valtterin kalua, ei pystynyt tekemään tai ajattelemaan mitään muuta kuin kasvavaa painetta, joka lopulta räjähti lähes väkivaltaisesti, lähetti hänen kuumat spermansa Valtterin suuhun.

Linus avasi silmänsä ja tuijotti hotellihuoneensa kattoon. Valtteri nuoli edelleen puhtaaksi hänen löystyvää kaluaan, ja Linus tunsi edelleen hienoisia jälkiväristyksiä.

Valtteri siirtyi ylöspäin hänen vartalollaan, suudellen vatsalihaksia, napaa, kuljettaen kieltään rintalihasten välistä kohti hänen kaulaansa, suukotellen leukapieliä, hieroen vielä kovaa kaluaan Linuksen lantiota vasten. Linus ei tiennyt, miten suhtautua hellyydenosoituksiin, joita Valtteri suorastaan tuhlasi häneen.

”Tykkäsitkö sie siitä?” Matala ääni kuului hänen korvansa juuresta, ja hän tunsi, kuinka hänen korvannipukkaansa näykitään.

”Ööö. Joo, ihan hyvä.”

Valtteri naurahti matalasti. ”No, kiitti. Rehellinen palaute on aina parasta.”

Linus ei vastannut mitään, vaan pyöräytti heidät ympäri ja asettui Valtterin levitettyjen jalkojen väliin, otti kalun heti suuhunsa ja alkoi imeä – kunnolla. Valtteri parahti yllättävästä nautinnosta, ja Linus tunsi Valtterin kädet hiuksillaan. Hellinä, silitellen hänen hiuksiaan. Kädet eivät puristaneet, eivät painaneet hänen päätään alaspäin. Hellästi, niin hellästi, että Linus ei tahtonut kestää sitä. Hän nopeutti päänsä liikettä, tunsi kuinka Valtterin kalu liikkui edestakaisin hänen suussaan, osuen välillä hänen kurkkunsa takaosaan, rullasi kevyesti käsillään kiveksiä. Valtterin hengitys tiheni, lantio liikkui ylös alas ja kun kädet puristivat juuri sopivasti hänen hiussuortuviaan, Valtteri laukesi matalasti voihkaisten hänen suuhunsa, paksua ja suolaisenkarvaista nestettä valui hänen kurkkuunsa. Linus jatkoi imemistä, kunnes hän tunsi, kuinka Valtteri työnsi häntä kevyesti irti.

”Tykkäsitkö sä siitä?” Linus kuljetti sormiaan vaaleiden, hieman hikisten suortuviensa läpi.

”Ihan hyvähän se oli.” Valtterin myrskynsinisissä silmissä näkyi naurua, joka vähitellen alkoi näkyä hänen kasvoillaan myös. ”Ei vaan, mie tykkäsin - tosi paljon.”

Valtteri kumartui suutelemaan häntä, yritti vetää hänet syliinsä, mutta Linus ei sallinut kumpaakaan, hän vetäytyi jälleen pois. Valtteri näytti tajuavan vihjeen ja vetäytyi sängyn toiseen reunaan, nojasi kämmeneensä, veltto kalu leväten reiden päällä.

”Oletko sie työmatkalla täällä?”

”Tavallaan.” Kohta se pyytää puhelinnumeroa. Helvetti.

”Kun sie mainitsit, että sie sait uuden työpaikan, niin mie ajattelin, että...” Valtteri katsoi häntä toiveikkaana.

”Joo, mutta en täältä.” No, en Joensuusta ainakaan. ”Mulla on hei aamulla aikainen herätys.” Joten lähde kiitämään.

Valtteri nielaisi vaivalloisesti ja nyökkäsi hieman, nousi sängystä ja alkoi pukea päälleen, vilkuillen väliä Linusta, joka ei suostu katsomaan häntä.

”Teinkö mie jotain väärin? Niin kuin mie sanoin, niin mie en yleensä tee tällaista. Tai oikeastaan koskaan.” Valtteri veti farkkujensa vetoketjua kiinni.

Linus huokasi. ”Et. Mutta näin ne yhden yön jutut toimii. Sori, jos odotit jotain enempää.”

”Joo, en mie...” Valtteri takelteli, siirtyen kohti hotellihuoneen ovea. ”No, hyvää yötä. Ja toivottavasti uusi työpaikka on mielenkiintoinen.”

”Hhmm. Öitä.” Ovi sulkeutui hiljaa Valtterin takana.

Linus käpertyi lämpimän peiton alle, hakeutui kohtaan, jossa tuntui yhä Valtterin vartalon lämpö. Ja hänen puhtaan saippuainen tuoksunsa.

*****

”Tuleeko sulta jo? Ootko sä jo lähellä?” Mies hänen takanaan huohottaa.

”Joo, kohta.” Laukeaminen ei yleensä kestä hänellä näin kauan. Linus vetelee esinahkaansa edestakaisin kalullaan, ja mies, jonka nimeä hän ei muista, kysyinkö mä edes sitä?, työntyy häneen takaapäin, pitelee kiinni hänen lanteistaan.

”Ai vittu, sä olet niin tiukka! Multa tulee kohta!”

Tuleeko sulta jo... ootko sä jo lähellä... sä olet niin tiukka... multa tulee kohta...

Sie olet kaunis... sie tuoksut hyvälle... mie en tiedä, voiko miehestä sanoa kaunis... tykkäsitkö sie siitä...

Ei varmaankaan ole kohteliasta ajatella jotain muuta miestä, kun hänen sängyssään on toinen mies. Mutta Linus ei pysty pitämään ajatuksiaan kurissa. Hän sulkee silmänsä ja näkee edessään nauravaiset myrskyntaivaan väriset silmät. Jotka katsoivat syvälle hänen silmiinsä. Liian syvälle. Linus tajuaa hämärästi, että mies hänen takanaan laukeaa. Ja kun hän muistelee lyhyttä kohtaamista eräässä hotellihuoneessa, hän tuntee viimeinkin orgasminsa lähenevän ja laukeaa sängynpeitteelle.

”Olepa hyvä vain.” Mies sanoo omahyväisesti, vetäytyy hänestä ulos, läimäyttää hänen pakaraansa ja heittää kondomin yöpöydälle.

Linus pyörittelee silmiään. Sulla ei ikävä kyllä juurikaan ollut mitään tekemistä mun laukeamiseni kanssa.

Liukkaalla jäällä 2/2

Niklas

Leevi

Helmikuu 2011

”Leevi, Leevi, tännepäin.”

”Katso tännepäin!”

”Nosta mitalia.”

”Käännytkö vähän tännekin, Leevi?”

”Nosta mitali kasvojen tasolle.”

”Miltä nyt tuntuu?”

”Mitä tavoitteita sinulla on MM-kisoihin?

Salamavalot välkkyvät hänen ympärillään ja toimittajat kysyvät taukoamatta kysymyksiä lentokentällä, jonne Leevi on juuri saapunut Bernistä, taitoluistelun EM-kisoista, pronssimitali kaulassaan. Suomen ensimmäinen miesten taitoluistelun henkilökohtainen mitali lähes 80 vuoteen on saanut urheilutoimittajat liikkeelle. Leevi hymyilee, vastailee kysymyksiin kohteliaasti ja poseeraa kameroille mitali kädessään, kunnes hänen manageri-valmentajansa Marjatta Ahola ohjaa hänet vip-tiloihin tapaamaan perhettään.

*****

Niklas painaa otsansa loft-asuntonsa viileää ikkunaa vasten ja katselee pimeää, talvista Helsinkiä. On jälleen yksi niitä unettomia öitä, jolloin hän muistelee kahdeksan vuoden takaisia tapahtumia. Hänen itsepetoksensa määrä suorastaan ällistyttää häntä. Hän haluaisi mennä ajassa taaksepäin ja lyödä sitä 18-vuotiasta entistä jääkiekkoilijaa avokämmenellä kasvoihin. Ei, vaan nyrkillä.

Lisäksi hän on hermostunut huomisesta, mikä ei ainakaan helpota hänen unetonta yötään.

*****

Leevi ei voi uskoa onneaan, kun hissi kuljettaa häntä kohti korkean rakennuksen ylimpiä kerroksia allekirjoittamaan sopimusta. Sponsorisopimusta ison firman kanssa. Hän ei käsitä, miten Marjatta sai tämän aikaan. Käsittämätöntä. Hänen ensimmäinen kunnollinen sponsorinsa.

Leevi tarkistaa ulkonäkönsä hissin peilistä ja vilkaisee samalla Marjattaa, joka näpyttelee jotain kommunikaattorinsa. Parturi-kampaaja oli oikeassa. Hän näyttää hyvältä uudessa faux-hawk -hiustyylissään, latvoista vaalennettuina, omaa punaruskeaa väriä tyvessä. Väri korostaa hänen viileänsinisiä silmiään entisestään. Leevi korjaa vielä mustavalkoista keffiyeh-huiviaan, joka sopii hänen vaalean neulepaitansa ja sinisten farkkujensa kanssa. Saa luvan kelvata.

Hissi päästää matalan soinnukkaan merkkiäänen oikean kerroksen kohdalla. Leevi tuntee hienoista jännitystä vatsanpohjassaan, henkäisee syvään.

Vastaanottovirkailija hymyilee heille. ”Hyvää huomenta. Te olette varmaan Leevi Saarnio ja Marjatta Ahola? Teille on varattu kokoushuone kaksi, käytävällä eteenpäin ja toinen ovi vasemmalla.”

”Kiitos.” Marjatta nappaa vastaanottotiskiltä karamellin. ”Pitäisi varmaan vähentää.” Hän sanoo anteeksipyytävästi Leeville, taputtaen hieman tukevaa vyötäröään. Leevi naurahtaa pyöritellen silmiään.

Kolmekymppinen tummahiuksinen nainen tummanpunaisessa jakkupuvussa seisoo jo kokoushuoneen oven edessä ja odottaa heitä. ”Hei, tervetuloa! Minä olen Katri Malm-Viitanen. Löysittekö hyvin perille?” He kättelevät pikaisesti oven suussa.

”Hei. Ja kyllä kiitos, löydettiin hyvin perille.” Marjatta nielaisee makeisensa.

”Hieno juttu. No niin. Mennään sitten sisälle, niin tapaatte toisen markkinointitiimin jäsenen ja meidän Product Group Managerin.”

He astuvat pienehköön sinisävyiseen kokoushuoneeseen, jonka pöydän vieressä seisoo kaksi miestä keskustelemassa hyvin istuvissa puvuissa, hillityn värisissä kauluspaidoissa ja pukuun sopivissa solmioissa. Keskustelu päättyy, kun he astuvat kokoushuoneeseen, ja toinen miehistä kohentaa solmiotaan.

Leevi huomaa jännittävänsä melkoisesti, pahemmin kuin ennen kilpailua itse asiassa. Katri esittelee hänet ensin toiselle miehelle, Sami jotain. Nimi menee häneltä ohi. Ja kun Katri esittelee hänet esimiehelleen, Product Group Managerille, hänen hermostuneessa mielessään välähtää jotain tuttua. Nimi menee häneltä kokonaan ohi, sillä tilanteessa on jotain pielessä, mutta Leevi ei pysty käsittämään, mikä. Sillä ympäristö on outo, suuren virvoitusjuomayhtiön kokoushuone, jossa Leevi ei odottaisi näkevänsä häntä. Ja tyylikkäässä tummanharmaassa puvussa, vaaleansinisessä kauluspaidassa ja harmaasinisessä solmiossa hän näyttää epämääräisen tutulta ja vieraalta samanaikaisesti. Vasta kun lämmin käsi puristuu Leevin käden ympärille ja pitää hänen kättään omassaan hieman liian pitkän aikaa, hän alkaa tajuta, ketä hän katsoo.

Leevin pitää hetkeksi sulkea silmänsä, sillä hetken aikaa hän jo ehti kuvitella, että... ei. Ei voi olla. Mutta se on.

Niklas.

*****

Ei. Ei. EI. Tämä ei voi olla totta.

Leevi nojaa miestenhuoneen lavuaariin silmät kiinni, tuntee kuinka kyyneleet uhkaavat virrata hänen silmistään ja hän yrittää haukkoa henkeään. Päässä pyörii ja hän on varma, että hän oksentaa kohta. Hän kuulee, kuinka ovi aukeaa.

”Uskaltaako tänne tulla?” Marjatta kysyy oven suusta.

Leevi ei vastaa mitään, ja Marjatta astuu varovasti miestenhuoneeseen.

”Mikä sinulle tuli? Miksi sinä lähdit yhtäkkiä vessaan?”

”Marjatta... ei tätä. Ihan mitä muuta tahansa, mutta ei tätä.” Leevi sanoo tukahtuneesti.

”Mitä sinä tarkoitat?” Marjatta silittää hänen selkäänsä rauhoittavasti, juuri samalla tavalla, kun tuomarit antavat pisteitä ohjelman jälkeen.

”Mä en voi hyväksyä tätä sponsoria.” Leevi katsoo manageri-valmentajaansa silmiin peilin kautta.

”Mutta Leevi... kyllähän sinä tiedät, miten näiden sponsorien kanssa on. Kaikki ovat olevinaan niin suvaitsevaisia, mutta eivät halua kuitenkaan sponsoroida homoja. Kyllähän sinä tiedät, miten asiat on. Miralla on sponsoreita vaikka muille jakaa, vaikka hän on aina menestynyt huonommin kuin sinä, mutta hän onkin kaunis, nuori nainen.”

”Eikö ole mitään muuta vaihtoehtoa?”

”Leevi. Ei ole mitään muuta sponsoria, kukaan muu ei ole kiinnostunut. Minä olen nähnyt sen sopimusehdotelman. Se on todella runsaskätinen. Tämän sponsorisopimuksen ja valtion urheilutuen ansiosta sinun ei tarvitse huolehtia seuraavaan kolmeen vuoteen taloudellisesti mistään, ja jos kaikki osapuolet ovat tyytyväisiä, niin ei tarvitse senkään jälkeen huolehtia. Tämän sopimuksen ansiosta me voidaan huoletta keskittyä MM- ja EM-kisoihin ja olympialaisiin. Voidaan mennä sinne Kanadan harjoitteluleirille vaikka joka vuosi. Meillä ei yksinkertaisesti ole varaa sanoa ei.” Marjatta selvittää hieman kurkkuaan ja katselee valmennettavaansa, joka jostain syystä on poissa tolaltaan. ”Saanko minä kysyä, että miksi sinä et halua tätä sponsoria?”

”Mä... se on monimutkaista.” Leevi mutisee, eikä todellakaan aio kertoa Marjatalle Niklaksesta.

”Mennään nyt kuuntelemaan, mitä heillä on tarjottavana. Ja mitä he haluavat meiltä. Ei me nyt tässä miestenvessassa voida mitään päätöksiä tehdä. Jookos?”

Onko mulla muka vaihtoehtoa?

*****

Marjatta yskäisee hieman anteeksipyytävästi. ”Leevi on vähän väsynyt vielä EM-kisoista. Kaikki se julkisuus ja haastattelut sen jälkeen... Pientä stressiä vain.”

”Me voidaan kyllä varmaan siirtää tapaaminen toiseenkin ajankohtaan, jos Leevi ei voi hyvin...” Sami ehdottaa ja vilkaisee esimiestään kysyvästi, katsahtaa sitten Marjattaan.

”Ei, ei.” Marjatta kiirehtii sanomaan.

”Okei, käykää istumaan.” Sami alkaa kaataa kahvikuppeihin kahvia, tarjoaa ensin Marjatalle ja Katrille kupilliset, sitten Leeville.

”Leevi ei taida juoda kahvia.” Leevi kuulee jostain takaansa Niklaksen tutun äänen, ja Niklaksen käsi laskee hänen eteensä kupillisen kuumaa hunajateetä.

Niklas ottaa itselleen puheenvuoron. ”Aloitetaanko samalla, kun juodaan kahvia? Ja teetä... Niin, ja ottakaa täytettyjä croissanteja. Katri ja Sami ovat valmistelleet lyhyen presentaation siitä, mitä me Nordic Beveragesissa halutaan tästä sponsorisopimuksesta, sen jälkeen kuultaisiin mielellään teidän näkemyksiä, mitä te haluatte tästä sopimuksesta.”

Leevi huomaa pian, että oli virhe mennä ensimmäisenä istumaan pöydän äärelle. Sillä Niklas istuutuu suoraan häntä vastapäätä kahvinsa ja täytetyn croissantinsa kanssa. Hän tuntee Niklaksen katseen kohdistuvan häneen.

Sami käynnistää Power Pointin tietokoneesta. ”Okei. Aloitellaan sitten. Ajattelin ensin kertoa vähän meidän yrityksestämme, ja sen jälkeen Jonna kertoo tarkemmin tästä sponsorisopimuksesta. Nordic Beverageshan on yksi Suomen suurimpia virvoitusjuomayhtiöitä. Markkinaosuuksilla mitattuna...”

Niklas ei jaksa kuunnella yritysesittelyä, jonka hän on kuullut viimeisen kuuden vuoden aikana kymmeniä kertoja. Sen sijaan hän keskittää huomionsa edessään istuvaan mieheen.

Leevi näyttää hyvältä – fyysisesti ainakin. Leevin hiukset ovat vaaleammat ja samantapaiset kuin David Beckhamilla joskus. Ihan kuin irokeesi ilman kaljuksi ajeltuja sivuja. Aivan erilainen kuin hänen oma melko konservatiivinen hiustyylinsä: siistit lyhyet hiukset, otsatukka hieman ylös nostettuna muotovaahdon avulla. Iho on edelleen vaalea – kermanvaalea Niklaksen mielestä – sillä Leevi viettää suurimman osan ajastaan harjoitushallilla, eikä ulkona. Nenäpäässä ja poskipäissä on edelleen pisamia – ja ne silmät...

Mutta toisaalta... Leevi näyttää siltä kuin purskahtaisi itkuun, kuin olisi ansassa. Ja Niklas tietää, että Leevi tavallaan onkin, hän ei voi mitenkään kieltäytyä tästä sopimuksesta.

Leevi ei suostu vilkaisemaankaan häntä, tuijottaa pöytää ja välillä vilkaisee presentaatiota. Mutta pitää tarkasti huolen, ettei vahingossakaan katso häneen. Leevi ei koskekaan jäähtyvään teehensä eikä ota tarjolla olevia croissanteja.

Mä rikoin sut noin pahasti.

Hetken aikaa Niklas miettii, olisiko mahdollisesti epäammattimaista heittää Katri, Sami ja Marjatta ulos kokoushuoneesta, langeta polvilleen Leevin eteen ja anoa, kerjätä, rukoilla anteeksiantoa.

Hän havahtuu mietteistään ja huomaa, että Sami on jo lopettanut oman osuutensa, ja Katri aloittelee omaansa.

”Okei. Me ollaan siis lanseeraamassa kolme uutta Cool Nordic -nimistä makuvettä, ja makuina on jäinen mustikka, kirpeä karpalo ja viileä lakka, ja me ollaan valittu mainoskasvoiksi kolme sponsoroitavaa urheilijaa, yksi kullekin maulle. Meillä panostetaan tähän tuotesarjaan todella paljon, ja markkinointikampanja on sen mukainen. Meillä tulee lehtimainontaa suurimpiin sanomalehtiin ja erilaisiin terveyden- ja hyvinvoinnin aikakauslehtiin. Sitten on tulossa tv-spotit prime-time -ohjelmiin ja internet-sivut. Ja urheilijat ovat mukana näissä kaikissa medioissa eli esiintyvät tv-mainoksessa, ja otetaan heistä mainoskuvia, joita käytetään sitten lehdissä ja nettisivuilla. Miltäs kuulostaa tähän asti?” Katri kysyy innokkaasti.

”Oikein hyvältä, vai mitä, Leevi?” Marjatta ihastelee. Leevi tyytyy vain nyökkäämään.

”Hienoa! Eikä tämä vielä tähän lopu. Meillä on tulossa Cool Nordic -kiertue, joka kiertää suosituimmissa laskettelukeskuksissa, ja meidän urheilijamme ovat siellä vetonauloina. Ei siis tarvitse mitenkään myydä aktiivisesti näitä juomia, että 'ostakaa nyt', vaan ideana on, että fanit pääsevät tapaamaan teitä urheilijoita, saavat nimmarit, voivat ottaa valokuvia ja sitten meidän Nordic-tytöt ja -pojat jakavat makuvesistä näytteitä. Ajallisesti nämä ajoittuvat niin, että ensin otetaan mainoskuvat, sillä meillä on nettisivut kuvia vaille valmiina, ja niitä mainoskuvia käytetään myös lehtikampanjassa, ja sitten käynnistyy kiertue, joka vie siis neljä peräkkäistä viikonloppua. Ja tv-spotti kuvataan yhden viikonlopun aikana.”

”Onko teillä mitään kysymyksiä?” Niklas pyörittelee kynää kädessään, haluten Leevin nimen sopimuspaperiin. ”Marjatta on varmaan lukenut sopimuspaperit läpi.”

”Kyllä olen lukenut, ja olen sitä mieltä, että hyväksytään -”

Yllättäen Leevi avaa suunsa ensimmäistä kertaa koko tapaamisen aikana. ”Pitääkö mun olla... hmmm... paljonkin tekemisissä Nordic Beveragesin edustajien kanssa?” Leevi pureskelee alahuultaan ja tuijottaa pöytää.

Sami ja Katri näyttävät häkeltyvän kysymyksestä, samaten Marjatta. Niklas taas tietää tasan tarkkaan, mitä hän tarkoittaa.

”Jonkin verran, kyllä. Meiltä on aina edustaja mukana tai ainakin käymässä paikan päällä.” Niklas puhuu rauhoittavasti ja rauhallisesti, ei halua, että Leevi hermostuisi siitä ajatuksesta, että Niklas olisi se, jonka kanssa hänen täytyisi olla tekemisissä.

Niklas työntää sopimuspaperin Leevin nenän alle ja ojentaa kynää. Leevi tuijottaa muutaman sekunnin ajan Niklaksen tarjoamaa kynää, nappaa sen Niklaksen kädestä ja allekirjoittaa sopimuksen.

*****

”Sulla on tosi hyvä iho. Tähän ei tarvii paljon yhtään mitään pohjustusta. Enkä mä halua peittää näitä pisamia. Ne näyttää tosi makeilta lähikuvissa.”

Niklas kyllä tunnistaa flirttailun, kun kuulee sellaista. Asiassa on vain se ongelma, että meikkitaiteilija, joka on aivan varmasti homo, flirttailee täysin estoitta Leevin kanssa. Eikä Leevillä näytä olevan mitään asiaa vastaan. Niklaksella sen sijaan on.

”Huomenta.” Niklas sanoo ehkä aavistuksen kireällä äänellä ja nostaa paperikasseista erilaisia aamiaisherkkuja, joita hän kävi ostamassa kahvilasta kuvauksiin osallistuville. Niklas huomaa, että Leevi jännittyy heti, kun hän saapuu paikalle.

”Huomenta – ooh, onko tuo mango-ananassmoothieta?” Meikkitaiteilija innostuu ja nappaa itselleen yhden. ”Eikö muuten Leevillä olekin upea iho? Mä ajattelin, että ei laiteta mitään paksua pohjustusta, ettei nämä söpöt pisamat peity.” Meikkitaiteilija sohii pehmeällä sudilla Leevin kasvoja.

”Varmaan ihan hyvä idea, joo...” Hittojako mä tajuan mitään mistään pohjustamisista. Mutta Leevi näyttää hyvältä, sen hän kyllä tajuaa. ”Haluatko sä Leevi, jotain aamiaista?”

Leevi haluaisi vastata ei, mutta hän ei saanut aamulla suustaan alas mitään jännityksen takia, ja nyt nälkä kurnii hänen mahassaan. Ja paperikasseista kaivetuista aamiaisherkuista lähtee erittäin herkullinen tuoksu, joten hän valitsee jogurttismoothien ja täytetyn sämpylän.

”Kiitti.” Leevi sanoo lyhyesti ja vilkaisee Niklasta, joka tuntee pienen kouraisun jossain mahanpohjassaan, koska Leevi vihdoinkin edes sanoo jotain hänelle.

”Okei, me ollaan valmiita.” Meikkitaiteilija ottaa suojuksen pois Leevin kaulalta. ”Ja syö sitten siististi sitä aamiaista, muuten joudut takaisin mun käsittelyyni.” Niklas mulkaisee meikkitaiteilijaa, joka näyttää olevan täysin Leevin lumoissa.

”Mä yritän olla sotkematta paikkoja.” Leevi imaisee smoothietaan ja lipaisee huuliaan.

Niklas haluaisi tunkea meikkisudin meikkitaiteilijan kurkkuun.

*****

Maaliskuu 2011

Hotellin vastaanottovirkailija tuijottaa heitä anteeksipyytävästi. ”Tässä on nyt käynyt jokin väärinkäsitys, olen todella pahoillani.”

”Assistenttini varasi nimenomaan neljä yhden hengen huonetta. Ja nyt yhtäkkiä teillä ei enää olekaan kuin kahden hengen huoneita?” Niklas tuntee Leevin tuijottavan häntä epäluuloisena, eikä hän tajua, miten selittäisi Leeville, että hän ei ole järjestänyt tätä. Santtu ja Minea saivat jo huoneensa, ja kun hän ja Leevi olivat valmiita kirjoittautumaan hotelliin sisään, yhden hengen huoneita ei ollutkaan.

”Niin... meillä lukee Nordic Beveragesin varauksen kohdalla, että kaksi yhden hengen huonetta ja yksi kahden hengen huone. Meillä ei valitettavasti ole muita huoneita vapaana, hotelli on buukattu täyteen.”

Niklas kaivaa N8-puhelimensa talvitakkinsa taskusta ja tarkistaa Katrin tekemän varauksen. Kyllä, neljä yhden hengen huonetta.

”Miten te selitätte tämän?” Niklas tunkee kännykkänsä hotellivirkailijan nenän alle.

”Tässä on todennäköisesti käynyt kirjaamisessa jokin ongelma. Eli varaus on tehty neljälle huoneelle, mutta jostain syystä kirjaus ei ole onnistunut, ja kaksi huonetta muuttui yhdeksi kahden hengen huoneeksi. Me voimme hyvitykseksi antaa teille illalliskortit hotellin ravintolaan.”

Leevi ristii käsivartensa rinnalleen. ”Mä en halua...”

”Leevi... tämä ei ole mun vikani. Tämä on hotellin moka.” Niklas on epätoivoinen. Tämä ei mene ollenkaan niin kuin pitäisi. Ensin se flirttaileva meikki-idiootti ja nyt tämä... hemmetti!

Hotellivirkailija yskähtää. ”Siinä huoneessa on kyllä erilliset sängyt... jos tämä asia teitä huolettaa.”

Niklas haroo tummia hiuksiaan ja katsoo avuttomana Leeviä, joka seisoo edelleen kädet puuskassa, epäluuloinen ilme yhä kasvoillaan. ”Otetaan nyt se huone... mä nukun vaikka kylpyammeessa, niin saat olla rauhassa.”

”Selvä...” Leevi tuhahtaa, pyöritellen silmiään.

*****

”Hyvää iltaa.” Mustaan pitkään esiliinaan ja valkoiseen paitaan pukeutunut tarjoilija ojentaa heille menut ja viinilistan. ”Saisiko olla jotain juotavaa?”

He istuvat tyypillisessä hotelliravintolassa, persikan väriset materiaalit ja tummaa puuta, ruokailuvälineet sinapinruskeassa purkissa valmiina pöydässä, alaspäin asetettuja viinilaseja pöydällä, harmaakivinen takka heidän pöytänsä vieressä lämmittää kuitenkin mukavasti, luo kaunista, lämmintä hehkua Leevin iholle. Niklas ei voi olla toivomatta, että hän voisi viedä Leevin joskus johonkin parempaan ravintolaan kuin lappilaisen laskettelukeskuksen hotelliravintolaan. Olo tai Demo...

Niklas vilkaisee ravintolan viinilistaa ja päätyy tilaamaan lasillisen rieslingiä.

”Otatko sä jotain juotavaa?”

Leevi tutkailee juomalistaa. ”Pullo Heinekenia.”

Niklas ei voi uskoa, että Leevi suostui lähtemään illalliselle, jonka hotelli heille hyvitti huonesekoilusta. Niklas sormeilee lautasliinaansa hermostuneena. Sano nyt jotakin, Manninen. Ihan mitä tahansa. Mutta mitään ei tule mieleen, ja hän vilkuilee välillä Leeviä, joka näyttää tuijottelevan takan liekkejä.

Tarjoilija tuo heidän juomansa, ja Leevi ottaa huikan oluestaan. ”Mitä Jennalle kuuluu?” Hän voisi saman tien olla kohtelias, jos he aikovat työskennellä yhdessä seuraavan kolmen vuoden ajan.

Niklaksella ei heti sytytä, mutta hän on helpottunut, ettei Leevi aio leikkiä mykkäkoulua koko viikonlopun aikana. ”Kuka Jenna?”

”Jenna. Vaaleat pitkät hiukset, lähti sun kanssa opiskelemaan Ouluun...”

”Aaa, siis Jenna! Viimeksi näin Jennaa vähän ennen kuin muutin takaisin Helsinkiin. Se oli naimisissa ja viimeisillään raskaana.” Niklas maistaa viiniään. Kelvollista. ”Se lähti opettajaksi johonkin lappilaiseen pikkukylään ja nappasi jonkun maanviljelijän.”

Leevi kohottaa kulmakarvojaan. ”No, eipä olisi Jennasta uskonut...”

”Ihmiset voivat muuttua.” Niklas sanoo, tuijottaen takan liekkejä.

Leevi ei ehdi vastaamaan, sillä tarjoilija tulee hakemaan heidän tilauksensa.

*****

Niklas ei saa unta. Varsinkin, kun Leevi on vain metrin päässä hänestä. Hän pyörii edestakaisin sängyssään, huokailee, tuijotellen pimeyteen.

”Leevi, nukutko sä?”

”Nukun.” Kuuluu viereisen sängyn peiton alta.

Niklas sytyttää yövalon, kääntyy kyljelleen Leeviä kohti ja nojaa käteensä. Leevi kaivautuu peiton alta, kääntyy katsomaan Niklasta.

”Mitä nyt?”

”Mä tarkoitin sitä... siis että ihmiset voivat muuttua.” Niklas näprää hermostuneena peittonsa lakanaa. ”Mä olen muuttunut.”

Leevi kierähtää selälleen ja tuijottaa kattoa.

”No, miten?”

”Mä... mä olen homo.”

Leevi naurahtaa kuivasti. ”Ai jaa. Siis sä olit silloin nuorempana hetero ja muutuit sitten homoksi, vai?”

”Siis... ei. Kyllä mä aina olin -” Niklas nousee istumaan sänkynsä laidalle, haroo hiuksiaan ja katselee Leeviä. ”Leevi, mä olen todella pahoillani siitä, miten mä kohtelin sua silloin. Mä... mä olin nuori ja typerä ja täysi kusipää, enkä tajunnut itsekään, mitä mä olin. Mä pelkäsin itseäni, kielsin itseni, enkä tajunnut, miksi mä halusin sua... Mä en tajunnut mistään mitään. Ja sä olit helppo kohde... sä halusit enemmän kuin mitä mä halusin silloin antaa -”

”Mä olin oikea kynnysmatto.” Leevi sanoo tukahtuneella äänellä, muistot tekevät edelleen kipeää.

”Ei. Ei. SÄ et ollut kynnysmatto, vaan MÄ tein susta kynnysmaton. Se ei ollut sun syytäsi, että sä... välitit. Mä en vain koskaan antanut sulle mitään. Mä vain otin ja otin...”

Niklas nousee sängyltään ja istuu Leevin sängyn reunalle, nojaa kädellään sängyn toiseen laitaan, Leevin vartalon yli. ”Mä en mitään toivo niin paljon kuin sitä, että sä voisit joskus antaa mulle anteeksi.”

”Ei sullakaan varmaan helppoa ollut sen näkövamman kanssa. Jouduit luopumaan jääkiekosta ja unelmista.” Leevi nousee istumaan, vetää jalat kiinni rintakehäänsä, ei halua Niklasta niin lähelle – ainakaan vielä.

Niklas vetäytyy hieman kauemmas, vetää jalkansa ristiin ja istuu Leeviä vastapäätä. ”No ei. Mutta ei se oikeuttanut mun käytöstäni. Ja Jenna... mä yritin olla hetero, yritin seurustella Jennan kanssa, mutta ei se onnistunut, ei me oltu yhdessä kuin pari kuukautta. Se ei ollut sitä, mitä mä halusin, enkä mä tarkoita pelkästään seksiä, vaikka me ei koskaan - ei meillä loppujen lopuksi ollut mitään yhteistä.”

”Paitsi, että te molemmat tykkäätte miehistä.”

Niklas naurahtaa. ”Noo... teoriassa kai joo, mutta käytännössä sekään ei ole meillä yhteistä. Jenna tykkää heteroista maanviljelijöistä, mä taas... jostain muusta.”

Ja ennen kuin Niklas tajuaa, mitä tapahtuu, Leevi ojentautuu häntä kohti, antaa hänelle kevyen pusun poskelle.

”Kiitos.” Leevi sanoo hiljaa.

”Mistä hyvästä?” Suutele mua uudelleen...

”Että kerroit mulle. Mä syytin itseäni pitkään... että mä tein jotain väärin -”

”Sä et tehnyt mitään väärin.” Niklas epäröi hetken, ojentaa kätensä ja ottaa Leevin käden omaansa. Niklas leikittelee kevyesti Leevin sormilla, eikä pysty katsomaan häntä silmiin. Ja hetken aikaa Niklas on varma, että Leevi vastaa hänen sormiensa kosketukseensa, mutta Leevi vetää sitten kätensä pois.

Niklas tajuaa, että Leevi ei ole valmis mihinkään enempään, nousee Leevin sängystä ja kömpii omaansa. Leevi käpertyy peittonsa alle, väläyttää pienen hymyn Niklakselle ja sulkee silmänsä.

”Hyvää yötä, Niklas.”

”Hyvää yötä.”

Yllättäen Niklas nukkuu paremmin kuin pitkään aikaan.

*****

Seuraavalla kerralla hotellivirkailija on harmillisesti ollut tehtäviensä tasolla, ja heillä on erilliset huoneet promokiertueen toisessa kohteessa, suositussa laskettelukeskuksessa, jälleen Lapissa. Niklas on miettinyt koko päivän, miten saisi vietettyä kahdenkeskistä aikaa Leevin kanssa, sillä nyt ei ole tiedossa yhteistä illallista eikä hotelliyötä. Kun mitään järkevää ei tule mieleen, eikä hän kehtaa vain koputtaa Leevin hotellihuoneen ovea, hän päättää käydä kävelyllä kylmässä pakkassäässä, tuntureita ihailemassa.

Hän on juuri painamaisillaan hissiä ensimmäiseen kerrokseen, kun... ”Odota! Pidä ovia auki.” Hissin automaattiovet uhkaavat sulkeutua, mutta Niklas laittaa jalkansa väliin, ja ovet aukeavat uudelleen. Leevi tupsahtaa hissiin – taitoluistimet olallaan.

”Onko täällä kenttä jossakin?” Niklas painaa hissin nappia.

”Joo, jonkinlainen rusettiluistelukenttä, musiikkia, kaakaota ja sellaista... Ajattelin käydä vähän verryttelemässä lihaksia. Muuten on niin tukossa alkuviikosta, jos ei viikonloppuna tee mitään.” Leevi vilkaisee Niklasta. ”Koska sä olet viimeksi ollut jäällä?”

Niklas hymähtää. ”Aika tasan tarkkaan kahdeksan vuotta sitten.”

Leevi näyttää ällistyneeltä. ”Ihan oikeasti?”

”Lääkäri kielsi kaikki nopeat lajit, joten...”

”Mutta kai sitä voi hitaastikin luistella... tai siis, sori. Mä en yhtään ajatellut, että jos sä et pysty menemään jäälle. Siis mä tarkoitan henkisesti.”

Hissi saapuu ala-aulaan, ja he astuvat hissistä ulos. Niklas työntää kätensä toppatakkinsa taskuihin. ”Kai se sitäkin on.”

”Sieltä saa vuokrata luistimia.” Leevi kohottaa kysyvästi kulmakarvojaan.

Niklas miettii ehkä sekunnin murto-osan, ennen kuin vastaa myöntävästi.

*****

Uskomatonta, miten kentän näkeminen sattuu. Todella paljon itse asiassa, vaikka kenttä on kaukana siitä, mihin hän oli tottunut. Ei maaleja kentän päädyissä, ei korkeita pleksejä katsojien suojana, ei isoa katsomoa, ei viittä miestä jäällä ja yhtä maalissa, ei tuomaria, ei jäähypenkkiä eikä pelaaja-aitioita. Sen sijaan jäällä luistelee eri-ikäisiä luistelijoita musiikin tahdissa, osa istui kentän laidalla olevassa kahvilassa juomassa höyryävän kuumaa juomaa.

Leevi on jo vaihtanut luistimet jalkaansa ja odottaa häntä jäällä, liikkuen sulavasti taakse- ja eteenpäin. Niklas punnitsee hokkareita kädessään, tunnustelee kylmää metallia ja jäykkää nahkaa, ja vetää ne sitten jalkoihinsa, kummastellen miltä tuntuu jälleen seistä luistimet jalassa. Hermostuttaa. Mitä jos joku tulee kovaa päin?

Leevi näyttää huomaavan hänen hermostumisensa ja ojentaa kätensä. ”Tule. Luistellaan ihan rauhassa.” Niklas uskaltaa vihdoinkin luistella jäälle, ottaa Leevin kädestä kiinni.

Vau.

Vaikka hän ei ole kahdeksaan vuoteen ollut jäällä, hänen vartalonsa tietää silti täsmälleen, miten toimia: rento asento, polvet koukussa, ylävartalo etukumarassa, potkut sivuille, kädet tasapainottamaan ja rytmittämään liikettä sekä tasapainoinen liuku. Ja kädet... jotakin puuttui hänen käsistään. Maila.

”Miltä tuntuu?”

”Oikeastaan ihan hyvältä.” Niklas myöntää yllättyneenä, mutta vilkuillen välillä varmuuden vuoksi vasemmalle.

”Mä voin luistella sun vasemmalla puolella. Jos sä haluat... jos se siis tuntuisi susta turvallisemmalta.” Leevi kaartaa hänen vasemmalle puolelleen, ja luistelee hänen rinnallaan. Ja Leevi on oikeassa, se tuntuu turvallisemmalta näin.

Kylmä, liukas jää viilettää heidän allaan, kun he kiertävät kenttää, välillä hymyillen pienille taaperoille, joita heidän vanhempansa yrittävät opettaa luistelemaan.

”Mennäänkö kahvilaan?” Niklas jarruttaa luistimillaan kahvilan kohdalla, Leevi samaten. ”Tule, mä tarjoan jotain kuumaa juotavaa.”

Leevi istuu pieneen, hieman syrjäiseen pöytään kentän laidalla, katselee ohikiitäviä luistelijoita ja kuuntelee musiikkia. Hetken kuluttua Niklas tuo pöytään kaksi mukillista höyryävää juomaa – kaakaon itselleen ja hunajateetä Leeville.

Kuuma juoma lämmittää mukavasti, ja he molemmat kietovat viileät sormensa lämpimän mukin ympärille. Niklas vilkaisee ympärilleen ja antaa pikaisen pusun Leevin poskelle.

”Kiitos.”

”Mistä?” Leevi yllättyy täysin hänen eleestään.

”Siitä, että sait mut taas jäälle.”

Leevi hymyilee leveästi Niklaksen sanoille, ja Niklas pohtii, miten viileänsiniset huskyn silmät voivat näyttää niin lämpimiltä.

*****

Niklas huomaa pian, että Leevi on heidän urheilijoistaan suosituin. Leevi kirjoittaa nimikirjoituksia, hymyilee poseeratessaan valokuvissa faniensa kanssa, on aina ystävällinen ja kärsivällinen. Täydellinen keulahahmo heidän tuotteelleen. Etenkin teinitytöt ovat hullaantuneita Leevin hymyyn ja hyvään ulkonäköön, ja he kantavat Leeville pehmoleluja ja itsetehtyjä kortteja.

”Mitä mä oikein teen kaikille näille pehmoleluille?”

Leevin ja Niklaksen kädet ovat täynnä pehmoleluja ja kortteja, joita teinitytöt ovat antaneet Leeville.

”Anna vaikka lastensairaalaan. Siitä voisi saada hyvän lehtijutun ja positiivista julkisuutta sekä sulle että firmalle...”

”Ajatteletko sä koskaan muuta kuin pr:ää?” Leevi naurahtaa ja avaa hotellihuoneensa oven.

”Ajattelen.” Niklas sanoo astetta matalammalla äänellä, tuijottaen hieman liian pitkään Leeviä silmiin ja laskee pehmolelut hotellihuoneen nojatuolille. Leevi kääntyy, pudottaa pehmolelut ja kortit sylistään sängylleen. Niklas on huomaavinaan hienoista punaa Leevin poskilla. ”Laita kortit paperikeräykseen. Noin! Mä ajattelin muutakin kuin pr:ää, mä ajattelin ympäristönsuojelua.”

”En mä näitä kortteja mihinkään keräykseen laita! Mä säästän ne, voin sitten vanhana lukea niitä keinutuolissa vanhainkodissa. Mutta mä voisin kyllä antaa nämä pehmot johonkin lastensairaalaan...”

”Älä tätä anna, se näyttää ihan sulta.” Niklas nappaa sängyn päältä Muppet-hahmo Beakerin, hassun näköisen pehmon, jolla on pystyt, punaiset hiukset, heiluttaa sitä Leevin naaman edessä.

Leevi nauraa, nappaa nopeasti sängyltään pehmon ja työntää sen Niklaksen naaman eteen. ”Mä varmaan pidän tämänkin, kun se näyttää ihan sulta!”

”Nasu? Mä näytän Nasulta? Kummalla meistä on näkövamma?”

”No, onhan sillä isot korvat ja iso nenä... kauniin pinkit.” Leevi nauraa edelleen, puristaa toisella kädellään vatsaansa ja toisella Nasua. Jonka Niklas nappaa nauraen hänen kädestään, heittää sen ja Beakerin kirjoituspöydälle, jonne ne päätyvät varsin mielenkiintoiseen asentoon.

Leevi ulvoo naurusta nähdessään pehmot pöydällä. ”Ei apua... sä laitoit ne harrastamaan pehmoeläinseksiä. Teinitytöt järkyttyisivät, jos ne näkisivät, mitä sä teit.”

”Mä luulen, että ne järkyttyisivät tästä enemmän.” Niklas sanoo yhtäkkiä hiljaa, on niin lähellä, että voi tuntea Leevin shampoon tuoksun, kun hän kuljettaa toista kättään Leevin hiuksissa, kunnes käsi pysähtyy takaraivolle, vetää Leevin päätä häntä kohti. Leevin suu aukeaa hieman, kieli kostuttaa huulia, Leevi vilkaisee Niklasta silmiin, sitten huuliin ja jälleen silmiin. Niklas tuntee sydämensä jyskyttävän rinnassaan nähdessään katseen harhailevan hänen silmissään ja huulillaan, tuntee hengityksensä jo osuvan Leevin huuliin, ja nenänsä painautuvan Leevin poskeen. Hän pysähtyy hetkeksi, ei ole ihan täysin varma, haluaako Leevikin tätä, kunnes kuulee Leevin äänen. ”Voisitko sä jo suudella -” Hän ei pääse pidemmälle, sillä Niklas painaa varovasti huulensa Leevin huulille, kuin tunnustellen. Suudelma on samalla kertaa niin tuttu ja niin uusi. Leevin pehmeät huulet, sängen pistely, Leevin kädet, jotka kietoutuvat hänen vyötärölleen, vartalo, joka painautuu häntä vasten, lämmin, innokas kieli hänen suussaan – ja hunajateen maku. Niin tuttua, kuin hän ei olisi koskaan lähtenytkään Leevin lapsuudenkodin huoneesta. Mutta samalla niin uutta – koska tällä kertaa Niklas tunnistaa ne tunteet, joita hän tuntee Leeviä kohtaan. Hän on hieman vanhempi, mutta paljon viisaampi kuin se hämmentynyt 18-vuotias, joka ei osannut käsitellä tunteitaan eikä ymmärtänyt itseään.

Jopa Leevin kurkusta kuuluvat pienet nautinnon äännähdykset ovat tuttuja, kun Niklas painaa vartalollaan Leeviä vasten seinää, tutkiskelee kielellään lämpimän kosteaa suuta ja käsillään hoikkaa vyötäröä. Hän tuntee Leevin sormien uppoutuvan hiuksiinsa.

”Leevi...” Niklas hengittää raskaasti, näykkien samalla Leevin kaulaa. ”Mä lupaan, etten mä satuta sua. Enää koskaan.”

Leevi päästää kurkustaan äännähdyksen, joka kuulostaa tyytyväiseltä nyyhkäisyltä. Niklas painaa lantionsa Leevin lantiota vasten, tuntee kovan kalun omaansa vasten ja hieroo lantiotaan Leevin lantiota vasten.

Niklas vie kätensä Leevin vaaleanvihreän neulepaidan helmalle, nostaa paidan Leevin pään yli ja tuntee, kuinka Leevin kädet hapuilevat hänen oman tummanharmaan neulepaitansa helmaa. Paidat päätyvät epämääräiseen kasaan lattialle. Niklas kuljettaa kättään Leevin sileällä rinnalla, käsi pysähtyy, kun hän tuntee sormiensa alla jotain kovaa ja metallista. Tätä ei ollut kahdeksan vuotta sitten. Niklas vilkaisee Leevin rintaa.

”Nännilävistys?”

”Otettiin Miran kanssa lävistykset, kun päästiin edustusjoukkueeseen.”

”Onko Mirallakin nännilävistys? Ei silti, että mua Miran lävistykset kiinnostaisi...” Niklas pyörittelee rengasmaista lävistystä sormissaan, ja Leevin nänni jäykistyy houkuttelevasti.

”Sillä on navassa.” Leevi voihkaisee ja sulkee silmänsä, kun Niklas vie suunsakin hänen nännilleen, pyörittelee kieltään ja vetää kevyesti hampaillaan lävistysrenkaasta, hyväilee sormillaan toista jäykkää nänniä. Niklas ei voi uskoa, miten pieni teräksenpala voi kiihottaa häntä näin paljon, kun verta pakkautuu yhä enemmän hänen jo ennestään tuskallisen kovaan kaluunsa.

Leevi on laskeutumaisillaan polvilleen hänen eteensä, on avaamassa hänen farkkujensa vetoketjua, kun Niklas nostaa hänet saman tien ylös. ”Mä en mitään niin paljon haluaisikaan kuin tuntea sun suun ja kielen mun kalullani, mutta nyt... nyt me tehdään tämä vähän toisin.” Mä haluan, että sä nautit. Niklas vetää Leevin mukanaan sänkyyn, mutta pysähtyy sitten.

”Leevi... tota... mä en tiedä, miten mä kysyisin tätä, mutta... tarvitaanko me kondomia tänä iltana? Siis mulla on omassa huoneessani kondomeita ja liukkaria...”

Leevi kohottaa toista kulmakarvaansa kysyvästi.

”Siis ei sen takia, että olisin suunnitellut mitään, mulla on vain aina varuilta...”

”Okei.”

”Mitä okei? Siis okei, että mulla on aina mukana vai..?”

Leevi antaa pikaisen pusun Niklakselle. ”Okei tarkoittaa, että joo, tarvitaan.” Niklas vastaa nälkäisesti suudelmaan, eikä haluaisi lähteä edes sekunniksi pois Leevin läheisyydestä.

”Odota tässä, älä liiku mihinkään.” Niklas ryntää puolialastomana ulos Leevin hotellihuoneesta, kiroaa, kun sähkölukon valo ei suostu millään muuttumaan vihreäksi hänen oman huoneesta ovessa, vaikka hän työntää avainkorttia säälimättä lukkoon. Aukea nyt! Aah, vihdoinkin... Hän nappaa kylpyhuoneesta toilettilaukkunsa ja säntää takaisin Leevin hotellihuoneeseen, jossa häntä odottaa herkullinen näkymä mahallaan makaavasta Leevistä. Alastomasta Leevistä. Leveät hartiat. Kaareva selkä. Kapea vyötärö. Pyöreät pakarat. Voi luoja...

”Sä taisit sittenkin liikkua.”

”Mä osaa riisua itseni yllättävän vähällä liikkumisella.” Leevi vilkuilee olkansa yli.

Niklas riisuu omat farkkunsa ja bokserinsa, siirtyy sängylle Leevin päälle, tukee itseään käsillään Leevin pään molemmin puolin, suutelee niskaa, liikuttaa lanteitaan niin, että hänen kalunsa liikkuu Leevin pakaroiden välissä. Leevi taivuttaa selkäänsä kaarelle ja työntää pakaroitaan Niklasta kohti, voihkien ja puristaen tyynyä käsillään.

”Käänny ympäri.” Niklas kuiskaa.

Leevi kääntyy, ja Niklas keskittyy jälleen Leevin suuhun. Hunajainen maku on hieman haalistunut, mutta Niklas haluaakin oikeastaan maistaa jotain muuta... Hän liikkuu alemmas Leevin vartalolla, imaisee ohimennen jälleen nännilävistystä, kuljettaa kieltään litteällä vatsalla ja selvästi erottuvilla lantioluilla, kunnes... tekee mielenkiintoisen havainnon. Leevi on ajellut häpykarvansa pois, täysin sileäksi.

Leevi parahtaa, kun Niklas kuljettaa kieltään pitkin Leevin kivikovaa, touhutipoista märkää kalua, ottaa sitten terskan suuhunsa ja liikuttaa päätään ylösalas koko varrella. Leevi voihkii, nostelee varovaisesti lanteitaan ja hyväilee sormillaan Niklaksen tummia hiuksia. Niklas jatkaa hetken aikaa, päättäväisesti unohtaen toistaiseksi oman nautintonsa. Hänen päästäessään kalun suustaan, päästäen matalan plop-äänen. Mä tyydytän sut täysin. Mä haluan, että huudat mun nimeäni, kun sä laukeat mun kaluni niin syvällä sun sisälläsi...

Niklas siirtyy kiveksiin, kuljettaa kieltään sileiksi ajelluilla, jo kireillä pusseilla, ottaa välillä toisen pussin suuhunsa ja imee hellästi. Leevi huohottaa äänekkäästi ja on vienyt kätensä sängyn päätyyn tukemaan itseään. Ja kun Niklas levittää edelleen Leevin jalkoja, hän tekee jälleen mielenkiintoisen havainnon... Leevi on notkea. Miksen mä tajunnut sitä aikaisemmin? Tosin enpä mä tajunnut paljon muutakaan. Leevin jalat avautuvat vaivatta sivulle, ja Niklas ei voi olla hetkellisesti miettimättä, millaisia mahdollisuuksia Leevin notkeus tarjoaa seksille. Niklas päättää palata asiaan myöhemmin, sillä hän haluaa maistaa vieläkin lisää...

Kun Niklaksen kieli ensimmäisen kerran lipaisee Leevin aukkoa, Leevi ei enää voihki tai huohota, vaan hän huutaa käheästi ja höpisee, tajuamatta tuskin itsekään täysin mitä sanoo. ”Mitä... mitä... AAAAHHH... mitä sä... OOOHHHH... teet?”

”Shhh. Rimmaan sua. Keskity vain tähän.” Leevi nousee kyynärpäidensä varaan, katselee, kun tummahiuksinen pää liikkuu hänen jalkojensa välissä. Niklas kiusoittelee kielellä herkkää aukkoa, nuolee sitä ja lopulta työntää kielensä sisään, liikuttelee edestakaisin, kostuttaa Leevin aukkoa syljellään. Leevin pää retkahtaa taaksepäin ja hän vaikeroi äänekkäästi, keinuttaa lanteitaan. Niklasta ei voi vähempää kiinnosta, vaikka heidän kuultaisiin naapurihotellissakin.

Niklas kurottaa sokeasti toilettilaukkuaan, kaivaa sieltä liukastetuubin, pursottaa viileää geeliä sormilleen, lämmittää sitä hieman hieromalla sormiaan yhteen. Leevi on jo täysin toisissa maailmoissa hänen käsittelynsä jälkeen, mutta Niklas ei ole vielä valmis. Hän työntää sormensa Leevin sisälle. Leevi värähtää hieman, ja Leevi tuntuu niin tiukalta hänen sormensa ympärillä. Niklas tajuaa oman pakottavan tarpeensa, eikä jaksa odottaa, että tuntee tuon saman tiukkuuden oman kalunsa ympärillä. Kun Leevi on rentoutunut hänen sormensa ympärillä, hän lisää toisen sormen. Leevi värähtää jälleen ja päästää pienen vinkaisun kurkustaan. Niklas koukistaa hieman sormiaan ja etsii... etsii... ja tietää osuneensa oikeaan kohtaan, kun Leevi melkein lentää ylös sängystä, voihkien kovaa. Niklas hieroo hetken eturauhasta kahdella sormella, kunnes työntää sisään vielä kolmannen sormen. Leevi parahtaa hieman. Eräs ajatus käväisee Niklaksen mielessä...

”Leevi... oletko sä tehnyt tätä ennen? Siis anaalia?”

Leevi nuolaisee huuliaan ja pudistaa sitten päätään. ”Olen mä kaikkea muuta tehnyt, mutta en tätä.”

”Mikset sä sanonut mitään?” Niklas silittelee toisella kädellä Leevin reittä ja liikuttelee edelleen sormiaan Leevin sisällä, hieroen kevyesti eturauhasta.

”No, mä sanoin nyt. Ja mä haluan sitä. Sun kanssasi.”

”Okei...” Niklas ei voi uskoa tätä. Leevi on neitsyt... Niklas vetää liukkaat sormensa ulos Leevin sisältä, nappaa kondomin, repii hampaillaan pienen foliopaketin auki ja rullaa kondomin kovana sykkivälle kalulleen, pursottaa reilusti liukastetta varrelleen.

Niklas asettelee itsensä Leevin jalkojen väliin, Leevi kietoo jalkansa hänen vyötärönsä ympärille. Niklas tarttuu kalunsa tyvestä ja ohjaa sitä kohti Leevin liukastettua peräaukkoa.

”Sano, jos sattuu... Mä olen varovainen. Voidaan lopettaa ihan koska vain...” Niklaksen sydän alkaa hakata entistä kovempaa, sillä hän ei missään nimessä halua satuttaa Leeviä.

”Mä olen valmis.” Sanat ovat tuskin päässeet Leevin suusta, kun Niklas työntää hitaasti terskansa tiukan lihasrenkaan läpi – ja Leevi ulvahtaa kivusta.

Niklas suukottelee rauhoittavasti Leevin kasvoja. ”Rentoudu vaan... sä tunnut niin hyvälle.”

Niklas työntää vielä hieman syvemmälle, pysähtyy jälleen ja huomaa Leevin erektion hieman veltostuneen. Hän ottaa Leevin kalun käteensä, hieroo sitä edestakaisin, levittää peukalollaan touhutippoja liukasteeksi. Leevi alkaa jäykistyä uudelleen, kalun hierominen saa aikaan sen, että Leevi rentoutuu kunnolla, ja Niklas liukuu kokonaan sisään. Niklas painaa päänsä tyynylle Leevin pään viereen ja odottaa hetken.

”Tuntuu niin... täydeltä. Mä tunnen sut joka puolella.” Leevi kuiskaa ja liikauttaa kokeeksi lantiotaan. Niklas tajuaa, että Leevi on valmis, ja vetäytyy hitaasti puoliksi ulos, sitten taas syvälle sisään. Leevi tuntuu jo tarpeeksi rennolta ja avonaiselta, joten Niklas nousee kämmeniensä varaan, liikuttaa lanteitaan kokeilevasti eri kulmissa. Kolmen työnnön jälkeen hän löytää oikean kulman, sillä Leevi alkaa voihkia ja vaikeroida, vastata lantionsa nostoilla hänen työntöihinsä. Niklas pitää tarkasti kulman ja nopeuttaa tahtia, pitäen kuitenkin työntönsä rauhallisina ja syvinä, sillä Leevi näyttää pitävän juuri siitä. Ja Niklas oli oikeassa, Leevin tiukka kanava tuntuu uskomattomalta hänen kalunsa ympärillä ja hän pohtii, miten kauan oikein pystyy pitämään tätä yllä. Hän haluaa kuitenkin Leevin laukeavan ensimmäisenä, joten hän ottaa jälleen Leevin kovan kalun käteensä ja alkaa liikuttaa kättään työntöjensä tahtiin. Leevi voihkii kovempaa ja nostelee lanteitaan kuumeisesti. Muutaman työnnön jälkeen Leevi alkaa vääntelehtiä, huohottaa yhä äänekkäämmin, lyhyet kynnet pureutuvat hänen selkäänsä, raapivat sitä, ja Niklas tietää, mistä on kyse. Hän työntää lanteillaan nopeampaan, syvempään, kovempaan, liikuttaa kättään nopeampaan, kunnes kuulee Leevin huutavan ääneen ja tuntee kädelleen syöksyvät spermat, joista suurin osa lentää kuitenkin Leevin vatsalle ja rinnalle. Niklas tuntee oman orgasminsa lähenevän. Vain... muutama työntö... lisää... Ja hän laukeaa syvällä Leevin sisällä, niin kauan, että hän jo hetken pelkää, että menettää järkensä, koska nautinto ja laukeaminen eivät vain suostu loppumaan, kondomi täyttyy hänen spermastaan, vatsalihakset kramppaavat suorastaan tuskallisesti ja hän päästää matalan, valittavan äänen kurkustaan. Mutta viimeinkin ne loppuvat, ja Niklas rojahtaa Leevin päälle, täydellisesti tyydytettynä, tuntee Leevin spermat heidän välissään. Ja jostain kaukaa hän kuulee Leevin toistelevan hänen nimeään.

*****

”Kunpa me oltaisiin tavattu vasta nyt.” Niklas leikittelee Leevin hiussuortuvilla, jotka ovat hieman hikiset ja hassusti lässähtäneet.

”Miksi?”

”Jotta sä tuntisit vain tämän version musta. Jotta sä et muistaisi kaikkia niitä paskamaisia asioita, mitä mä tein sulle... miten paljon mä satutin sua. Mä olin niin sekaisin.”

”Mutta sitten mä en osaisi arvostaa sitä, miten paljon sä olet muuttunut.” Leevi sivelee hajamielisesti Niklaksen rintaa. ”Tämä ei tainnut olla sulle eka kerta.”

Niklas huokaisee. ”Ei, mulla on ollut... aika monta miestä.” Aikaisemmin hän ei ole välittänyt miestensä määrästä, mutta nyt se häiritsee häntä.

”On mullakin muutama ollut, jotain lyhyitä suhteita... Jatkuva treenaaminen, kilpailukiertueella oleminen, kisat... kovin moni ei jaksa pysyä urheilijan rinnalla.”

Niklas kääntyy mahalleen, katsellen Leeviä. Nyt tai ei koskaan. ”Ehkä sä tarvitset rinnalle toisen urheilijan. Tai... entisen urheilijan. Sellaisen, joka ymmärtää, millaista urheilijan elämä on.”

”Hmmm. Mistähän mä sellaisen löytäisin? Nuorten puolella on kuulemma yksi lupaava miestaitoluistelija -”

”Hiljaa, kaunoluistelija.” Niklas hymyilee, painaa suunsa Leevin suulle, tajuaa, että Leevi kiusaa häntä.

”Mä olen taitoluistelija!”

*****

Niklas nojautuu taaksepäin työtuolissaan ja pyörittelee kireitä niskojaan työpöytänsä ääressä, joka on täynnä papereita, tietokoneen sähköposti ilmoittaa lukemattomista sähköposteista ja N8 vilkuttaa vastaamattomista puheluista. Päivä on ollut pitkä ja rasittava, eikä ollenkaan vielä ohi. Vielä yksi markkinoinnin kokous, jonka jälkeen maanantain työpäivä on ohi. Ja sitten... Leevi. Okei. Niklas on valmis myöntämään, että osa hänen työpäivänsä tehottomuudesta johtuu blondatusta, pisamaisesta punapäästä, joka on tunkeutunut hänen ajatuksiinsa muutaman kerran työpäivän aikana. No, hyvä on. Työpäivässä on ollut muutamia hetkiä, jolloin hän ei ole ajatellut Leeviä, eikä hänen työtehonsa ole parhaimmillaan kalu puolikovana. Ovelta kuuluva koputus herättää hänet todellisuuteen, ja hän vilkaisee rannekelloaan. Mitä nyt? Kokous alkaa kohta...

Leevi sujahtaa ovenraosta hänen työhuoneeseensa, hymyillen jotenkin... Niklas ei oikein osaa sanoa, miten.

”Leevi, mitä sä täällä -”

”Mä toin sulle lahjan.” Leevi heittää valkovihreän pienen muovipussin hänen työpöydälleen.

Niklas vilkaisee hämmentyneenä pussia. Yliopiston apteekin muovipussi. Hän kurkistaa pussin sisään. Kondomeita ja liukastetta.

Niklas naurahtaa. ”Mulla on kyllä kotona näitä...”

”Mutta onko sulla niitä täällä? Toimistolla?” Leevi kohottaa kulmakarvojaan, nojaa oveen ja hymyilee tavalla, joka saa aikaan tuttua kihelmöintiä Niklaksen haaroissa.

”Ööm... ei.”

”No, nyt on.” Leevi vie kätensä selkänsä taakse, ja Niklas kuulee lukon kilahtavan kiinni. Ja ennen kuin hän tajuaa mitä tapahtuu, Leevi on jo hänen työpöytänsä luona, kapuaa hajareisin hänen syliinsä, pehmeät, kosteat huulet hänen omillaan, kieli hänen suussaan ja Leevin kädet löysäävät hänen solmiotaan. Ja aivan automaattisesti hänen omat kätensä siirtyvät Leevin hoikalle vyötärölle, sitten pakaroille, tunnustelemaan ja puristelemaan pyöreitä muotoja, eikä Niklas voi mitenkään estää oman lantionsa ylöspäin suuntautuvia liikkeitä. Leevi suutelee häntä halukkaasti, kieli liikkuen hänen suussaan, kosketellen hänen kieltään ja vetää sitten hampaillaan varovaisesti hänen alahuultaan.

”Leevi... Leevi...” Niklas yrittää puhua suudelmien lomasta. ”Mulla alkaa kokous 10 minuutin kuluttua...”

”No, sitten ei kannata tuhlata aikaa mihinkään turhanpäiväiseen. Niin kuin puhumiseen.” Leevi on jo siirtynyt hänen kauluspaitansa nappeihin, availee niitä ja vilkaisee Niklaksen haaroihin, jossa puvunhousut pullottavat. ”Sitä paitsi sä et voi mennä tuossa tilassa kokoukseen. Kaikki veri täällä...” Leevi hieroo Niklaksen puvunhousujen läpi kovaa kalua, huomaten että housut ovat hieman märät touhutipoista. ”... eikä yhtään aivoissa.”

Niklas päästää kiihottuneen äänen kurkustaan, pitää edelleen kiinni Leevin pakaroista ja nousee työtuolistaan nopeasti. Työtuoli singahtaa liikkeen voimasta, rullaa pyöriensä varassa, kunnes tömähtää seinään. Niklas laskee Leevin lattialle, pyyhkäisee kädellään työpöytänsä tavarat lattialle ja nostaa Leevin pöydälle, alkaa avata hänen farkkujensa nappia. Leevi hyväilee käsillään kuumeisesti Niklaksen rintaa ja vatsalihaksia, hengittäen raskaasti.

”Sä teet mut hulluksi.” Niklas huohottaa ja repii Leevin farkut ja bokserit pois. Leevi on jo aivan kovana, kalu sojottaen kohti kattoa, kun hän asettuu selälleen Niklaksen työpöydälle.

Niklas vilkaisee kelloaan. Kahdeksan minuuttia. Hän avaa hätäisesti vyösolkensa ja housujensa vetoketjun, työntää housunsa ja bokserinsa nilkkoihin, nappaa pienestä muovipussista liukasteen, levittää sitä sormilleen ja liukastaa Leevin aukon. Leevi liikuttaa jo kättään edestakaisin kalullaan ja voihkaisee tuntiessaan Niklaksen sormet sisällään.

Rullatessaan kondomia kalulleen, Niklaksen kuumentuneissa aivoissa vilahtaa ajatus, miltä tämä tilanne näyttäisi, jos joku hänen kollegoistaan jotenkin sattuisi pääsemään lukitun oven ohi hänen huoneeseensa. Hän housut nilkoissa, kauluspaita auki ja solmio löysästi roikkuen kaulassa työntymässä hänen työpöydällään jalat levällään makaavan, alavartalosta alastoman nuoren miehen sisään. Mutta kun hän jälleen tuntee Leevin tiukan puristuksen kalunsa ympärillä, hän ei jaksa välittää vaikka itse toimitusjohtaja marssisi sisään ja haluaisi keskustella edellisen kvartaalin luvuista. Aivan. Sama.

Niklas vilkaisee vielä kelloaan. Kuusi minuuttia. Samalla hän tuntee, kuinka jotakin osuu hänen otsaansa ja tipahtaa Leevin vatsan päälle. Klemmari.

”Eikö sulla pitänyt olla kiire?” Leevi kiemurtelee pöydällä kärsimättömästi, yrittää liikuttaa lanteitaan, että tuntisi Niklaksen kalun hankauksen sisällään.

”Sä olet uskomaton...” Niklas mutisee, tarttuu Leevin polvitaipeisiin ja työntää jalkoja kohti pöytää. Ja ei voi olla jälleen ihmettelemättä, miten helposti ja notkeasti Leevin jalat taipuvat. Niklas alkaa liikuttaa lantiotaan, aluksi hitaasti, mutta nopeuttaa tahtia muutaman työnnön jälkeen, sillä Leevi voihkii kärsimättömästi ja nostelee lanteitaan hoputtaakseen Niklasta.

Asento antaa Niklakselle hyvän näkymän Leevin jalkojen väliin, kuinka Leevin lantio kaartuu työpöydän tasaisella pinnalla, kuinka hänen jalkansa taipuvat niin, että hän on lähes kaksinkerroin, kuinka hiki kimaltelee Leevin vatsalla ja navassa. Leevin käsi liikkuu hänen omalla kalullaan ylös, alas, vääntö, puristus, ylös, alas, vääntö, puristus... Käden liike kiehtoo Niklasta, saa hänet pumppaamaan lantiollaan nopeampaan, kovempaan, syvemmälle. Hän katselee oman kalunsa liikkumista sisään ja ulos Leevin vartaloon, kuinka liukaste kiiltelee hänen kalullaan, kuinka hänen häpykarvansa hankaavat Leevin pakaroita, joka kerta kun hän on kokonaan sisällä.

Vilkaisu rannekellon. Neljä minuuttia.

Rytmikäs kilinä kiinnittää Niklaksen huomion, vaikka Leevin voihkinnan ja hänen oman vaikerointinsa seasta on vaikea kuulla mitään. Kilinä noudattaa hänen liikkeitään: kun hän nopeuttaa tahtia, kilinä kuuluu useammin ja kun hän hidastaa tahtia Leevin päästäessä tyytymättömän äänen kurkustaan, kilinä kuuluu harvemmin. Hänellä kestää hetken aikaa, ennen kuin hän tajuaa, että hänen vyönsolkensa kilisee rytmikkäästi hänen työntöjensä tahtiin.

”Niklas... Niklas! Kovempaa! Kohta...”

Voi luoja. Niklas tajuaa, ettei pysty kieltämään Leeviltä mitään. Enää koskaan. Eikä hän haluakaan. Hän liikuttaa lantiotaan nopeampaan, koska Leevi on jo lähellä omaa laukeamistaan. Niklas ujuttaa kätensä Leevin paidan alle, hakee nännilävistyksen sormiinsa, vääntelee sitä työntöjensä tahdissa. Niklaksen kalu Leevin sisällä, nännin hierominen ja Leevin käden nopea liike hänen omalla kalullaan saavat Leevin laukeamaan rajusti. Sperma roiskuu pitkin Leevin vatsaa, osa lentää Niklaksen vatsalle, josta hän tuntee Leevin sperman valuvan hiljalleen alaspäin vartalollaan. Leevin laukeamisen näkeminen ja ennen kaikkea tunteminen, miten Leevi tiukkenee hänen ympärillään lähes sietämättömän tiukaksi, saa aikaan Niklaksen rajun orgasmin.

”Leevi... nyt, nyt... AAAAHHH!” Ei voi olla totta. Jokainen orgasmi Leevin kanssa ei mitenkään voi olla tällainen, kuin laukeaminen ja sperman tulo ei loppuisi koskaan. Mutta se on. Niklas tietää sen ja mistä se johtuu. Hän ei vain tiedä, uskaltaisiko sanoa sitä vielä Leeville. Uskaltaisi sanoa, että rakastaa Leeviä.

Niklas laskee ylävartalonsa Leevin päälle, tuntee Leevin sormien kulkeutuvan hiuksiinsa, silittävän niitä. Tasailtuaan hetken aikaan hengitystään, Niklas avaa silmänsä ja huomaa työhuoneensa lattialla N8:nsa, joka on kuin ihmeen kaupalla yhtenä kappaleena, yhä vilkuttaen vastaamattomista puheluista.

Kaksi minuuttia.

Niklas nostaa päätään. Leevi hymyilee onnellisen näköisenä, ja Niklas on varma, että hänellä on täsmälleen samanlainen ilme itselläänkin.

”Leevi... mun täytyy lähteä kokoukseen.” Niklaksen ääni on raspimaisen käheä. ”Tuu illalla mun luokse. Mä en halua olla enää hetkeäkään erossa susta...”

Leevi suutelee hänen nenänpäätään. ”Nähdään illalla sitten.”

*****

Leevi astelee ulos lasisesta toimistorakennuksesta, kietoo kaulaliinan kaulansa ympärille viileässä ilmassa. Hän pysähtyy tuijottamaan parkkipaikan autoja ja takana siintävää metsää. Niklas on muuttunut. Se on kypsempi, tietää mitä haluaa ja ennen kaikkea tuntee itsensä, ei häpeile itseään. Out and proud.

Kännykän pirinä keskeyttää Leevin ajatukset.

”Moi Marjatta!” Leevi vastaa hymyä äänessään.

”Sinähän kuulostat hyväntuuliselta.”

”Joo, mä tapasin Niklaksen. Meillä oli... öööh... siis juteltiin tästä sponsorijutusta.” Leevi takeltelee, sillä hän ei ole kuitenkaan varma, haluaako Niklas muiden tietävän heidän suhteestaan. Leevi päättää, että illalla heidän täytyy ennen kaikkea puhua. Muut asiat saavat odottaa, että he ovat puhuneet asiat selviksi.

”Hienoa, että tulette toimeen, todella hienoa. Minä olin niin yllättynyt, kun Niklas soitti minulle ja ehdotti tätä sopimusta. Tiesin heti, että nyt meitä onnisti viimeinkin sponsoroinnin kanssa. Mutta kuule, sitä minä soittelin, että meidän pitäisi sopia ompelijan kanssa, milloin suunnitellaan niitä ensi kauden esiintymispukuja -”

”Siis mitä?” Yhtäkkiä Leevi tuntee sydämensä hakkaavan kovaa ja suunsa kuivuvan.

”Niin, niitä esiintymispukuja pitää suunnitella ensi kautta varten...”

”Ei, vaan mitä sä sanoit sitä ennen.”

”Sitä minä vain, että oli hyvä, että Niklas tarjosi meille tätä sponsorisop-” Marjatta ei ehdi lopettamaan lausettaan, kun hän jo kuulee toisessa päässä kännykän valintaäänen.

*****

Niklas ottaa huikan punaviinistään ja sekoittaa fettucinet kiehuvaan veteen avokeittiössään. Hän vilkaisee ympärilleen asunnossaan. Kaikki kunnossa: pasta carbonara on tuloillaan (Leevi aivan varmasti valittaa kaloreista, mutta Niklas on suunnitellut, että he kuluttavat kaikki kalorit – ja vähän enemmänkin), salaatti pilkottuna, tuoretta patonkia, punaviini avattu, kynttilöitä valaisemassa, kaasutakassa tuli ja bluesia soimassa. Niklas vilkaisee vielä itseään peilistä: paljain jaloin, lantiolta matalat farkut ja vaalea lyhythihainen pusero, jonka alla hänellä on vielä harmaa pitkähihainen pusero.

Niklas kohentaa vielä kulmasohvansa sohvatyynyjä, kun hän kuulee ovikellon soivan. Hänen sydämensä hypähtää, pyyhkäisee hieman hermostuneisuudesta kosteita käsiään farkkuihinsa ja avaa oven.

Miten Leevi voi näyttää joka kerta paremmalta?

”Moi...” Niklas kumartuu antamaan pusua, mutta Leevi vetäytyy Niklaksen yllätykseksi pois.

Sitten hän huomaa sen. Jotakin on vialla... ”Onko kaikki kunnossa?”

”Ei.” Kuuluu Leevin lyhyt ja tyly vastaus.

”Mitä -”

”Se olit sinä.”

Niklas ei osaa sanoa mitään, vaan tuijottaa Leeviä, tajuamatta mitään.

”Sä soitit Marjatalle tästä sopimuksesta. Ei toisinpäin, niin kuin mä olen koko ajan luullut.” Leevi on ristinyt käsivartensa rinnalleen ja tuijottaa häntä vihaisena, surullisena. Jälleen surullisena – niin kuin kahdeksan vuotta sitten. ”Sä tiesit, että mä en pärjää taloudellisesti, että mä tarvitsen rahaa ja sä soitit Marjatalle, tarjosit tätä sopimusta, josta mä en voisi kieltäytyä.”

”Leevi, ei...”

”Kylläpäs! Sä... sä ostit mut. Sä teit musta sun... sun huoran.”

Niklas tuntee paniikin hiipivän sisuksiinsa. ”Ei... se ei ole niin. Mä en koskaan -”

”Miten sä voit kohdella ihmisiä näin? Sä et ole yhtään muuttunut! Sä ajattelet vain itseäsi, yhä edelleen!”

Niklas seisoo lamaantuneena paikallaan, eikä pysty muuta kuin katsomaan, kuinka Leevi avaa oven ja kävelee jälleen kerran ulos hänen elämästään.

*****

Leevi ei suostu katsomaan häntä, ei puhumaan, ei kuuntelemaan, ei vastaa puhelimeen, ei sähköpostiin, ei mitään. Niklas on jälleen nukkunut yöt huonosti, ja on huomaavinaan myös Leevin silmien alla tummat varjot.

Jäähallilla tv-mainoksen ohjaaja keskustelee Leevin kanssa siitä, mitä hän haluaa Leevin tekevän, kädet heiluen ja pää pyörien innostuksesta. ”Mä haluan, että sä niinku, sä niinku hyppäät tossa jäällä, tajuatko sä? Siis hyppäät ja se hyppy niinku kuvastaa sitä, kun pullosta suihkuaa vettä, kun sitä on ravisteltu. Tajuatko sä, mitä mä ajan takaa?”

”Millaisen hypyn sä haluat?” Leevi venyttelee jalkojaan samalla, ja Niklas tajuaa tuijottavansa.

”Sellaisen näyttävän hypyn, niinku korkean ja ilmavan, tajuatko sä?”

”No, kolmoislutz on ehkä näyttävin. Siinä hyppy pyörii kaaren suuntaa vastaan ja siihen lähdetään pitkästä taaksepäin kulkevasta liu’usta.”

”Heitä kuule pari sellaista tuossa jäällä, niin katsotaan, miltä se näyttää.”

Leevi luistelee sulavasti jäälle, ottaa vauhtia ja hyppää täydellisen kolmoislutzin. Ohjaaja vaikuttaa tyytyväiseltä ja kuvaukset alkavat.

Kuvausten jälkeen Leevi suuntaa kohti suihkutiloja.

”Leevi, odota.”

”Mitä nyt? Miksi sä yleensäkään olet täällä? Eikö sulla ole muita töitä?” Leevi ei pysähdy, vaan kävelee kiukkuisena pitkin jäähallin käytävää.

”On, mutta... sä et suostu puhumaan mulle muuten.” Niklas yrittää pysyä Leevin kannoilla.

”Miksiköhän?”

Pukuhuoneen ovi paukahtaa kiinni Niklaksen nenän edessä.

*****

Laskettelukeskuksen hotelliravintolassa Niklas tuijottaa mustasukkaisuuden kourissa, kun urheilutoimittaja haastattelee Leeviä. Ja Niklas tietää, että Leeviä haastatteleva toimittaja Luukas Sanders on homo. Toimittaja haroo vasemmalla kädellään vaaleita hiuksiaan, ja Niklas kiinnittää huomion toimittajan vasemmassa nimettömässä kimaltavaan yksinkertaiseen, sileään sormukseen. Hän muistaa kuulleensa, että Sanders seurustelee jonkun nyrkkeilijän kanssa, nähtävästi suhde on nyt edennyt vakavammalle tasolle. Niklas tuntee hienoista helpotusta.

Niklas vilkaisee rannekelloaan. On jo myöhä, ja Leevi todennäköisesti suuntaa hotellihuoneeseensa haastattelun jälkeen. Aivan oikein. Sekä Leevi että toimittaja nousevat pöydästä ja suuntaavat kohti hissiä. Ennen kuin hissin ovet ehtivät sulkeutua, Niklas on pujahtanut hissien ovien välistä sisään.

”Ehdinpäs.” Niklas kääntää heti huomionsa toimittajaan, ojentaa kätensä. ”Hei, Niklas Manninen, Nordic Beveragesin Product Group Manager.” Hän tietää, että Leevi ei kehtaa järjestää toimittajan edessä kohtausta tai jättää häntä huomiotta.

”Moi, Luukas Sanders City-Uutisista. Mä taisin nähdäkin sut tuolla promotilaisuudessa.”

”Onko teillä jo haastattelu valmis?” Niklas vilkaisee Leeviä.

”Joo, on...” Luukas vilkaisee molempia miehiä, puraisee alahuultaan, ettei nauraisi. Vai niin... Product Group Manager on täysin ihastunut Leevi Saarnioon, mutta on jostain syystä joutunut epäsuosioon.

”Okei. Leevi, mulla on sulle asiaa.”

”Hmmm. No, mitä?” Leevi kysyy vastahakoisesti.

”Mä luulin, että sä tiesit... Mä luulin, että Marjatta kertoi.”

”Eli sä myönnät, että sä suunnittelit kaiken?”

Luukas huokaa helpotuksesta, kun hissi pysähtyy pehmeästi hänen kerrokseensa. ”Tässä on mun kerrokseni...” Hän pysähtyy hetkeksi oven väliin ja vilkaisee hississä olevia miehiä. ”Toivottavasti asiat selviää.” Hän heilauttaa kättään ja suuntaa kohti omaa huonettaan.

Niklas haroo hiuksiaan epätoivoisesti, yrittää jatkaa ja saada Leevin ymmärtämään. ”Siis... joo, mä tiesin, että sä tarvitsit sponsoria. Ja kai mä ajattelin, että... että mä voisin hyvittää jotenkin käytöstäni.. sitä miten mä kohtelin sua.”

Leevi katselee häntä epäluuloisesti.

”Mutta mä myönnän kyllä, että mun mielessäni kävi ajatus, että... että sä antaisit mulle uuden mahdollisuuden. Jos sä et olisi ollut kiinnostunut, niin ei se olisi muuttanut sopimuksen suhteen yhtään mitään. Kaikkihan oli jo allekirjoitettu, kun me...”

Hissi pysähtyy heidän kerrokseensa, ja he astuvat hotellin käytävään.

”Ja mä vannon, että mä en ajatellut asiaa niin, että mä olisin ostanut sut. Jos mä sain sut tuntemaan sillä tavalla, niin mä olen tosi pahoillani siitä.” Niklas työntää kätensä farkkujensa taskuihin ja tuntee olonsa epätoivoiseksi ja avuttomaksi, huomaa ällistyneenä, että hänen kurkkuaan kuristaa hieman. ”Jos sä et halua enää nähdä mua, niin Katri tai Sami voi hoitaa asiat jatkossa sun kanssa. Mutta sopimus ei muutu mihinkään, me sponsoroidaan sua edelleen. Firma on ollut tosi tyytyväinen suhun.” Niklas selvittää kurkkuaan. ”Toivottavasti sä voit antaa anteeksi. Ei mulla muuta.” Ja ottaa muutaman askeleen taaksepäin, kääntyy kohti omaa hotellihuonettaan.

”Niklas, odota.” Niklas kääntyy toiveikkaana kohti Leeviä. ”Mä uskon sua kyllä. Totta, sopimus oli allekirjoitettu ennen kuin mitään tapahtui meidän välillä.”

”Joten... saanko mä anteeksi?”

Leevi kietoo käsivartensa hänen niskansa ympärille. ”Saat.”

*****

”Mitä nyt?” Leevi nauraa, kun Niklas vetää hänet ranteestaan huoneeseensa.

Niklas painaa Leevin vasten ovea, työntää heti reitensä Leevin jalkojen väliin. ”Sovintoseksiä. Viisi päivää on liian pitkä aika...” Niklas tunkee Leevin käden jalkojensa väliin.

Leevi nauraa Niklaksen innolle, puristaa kevyesti kovaa kalua farkkujen läpi. ”Entäs sitten, kun mä olen GP-kiertueella?”

”Puhelinseksiä, Skype-seksiä, mä alennun vaikka Facebook-seksiin, ihan mitä vain...” Niklas riisuu muitta mutkitta Leeviä, innokkaana pääsemään lähelle Leevin ihoa.

”Millaista on Facebook-seksi? Tykätään toistemme päivityksistä, vai?” Leevi hihittää, kun Niklas nykii hänen farkkujaan alas nilkkoihin.

”Mmmm...” Niklas painaa huulensa Leevin huulille, vie kätensä hänen päänsä molemmille puolille, työntää samalla kohti sänkyä, työntäen kieltään kohtaamaan Leevin innokkaan kielen. Leevin kädet työstävät jo Niklaksen farkkuja auki, repivät paitaa pois päältä. Alasti, alasti, mahdollisimman äkkiä.

Niklas kaivaa toilettilaukustaan kondomin ja liukasteen.

Niklas antaa kondomin Leeville, joka katsoo häntä kysyvästi. ”Laitanko mä se sulle?”

”Ei.” Niklas sanoo äkkiä, ettei muuttaisi mieltään. ”Sä laitat sen itsellesi.”

Leevin kysyvä ilme vaihtuu hämmästykseksi. ”Haluatko sä...”

”Haluan. Mä en ole ennen... mä haluan, että sä olet eka.” Ja ainoa.

”Oletko sä varma?”

”Mä en ole mistään ollut koskaan näin varma.” Niklas suutelee Leeviä kevyesti ja käy sängylle makaamaan.

”Miten... tai siis missä asennossa me ollaan?”

Niklas miettii hetken. ”Kyljellään.” Hän kääntyy kyljelleen kohti ikkunaa.

Hän kuulee Leevin repivän kondomipaketin auki, avaavan liukastetuubin. Kun Leevin vartalo painautuu hänen selkäänsä vasten, hän huomaa jännittävänsä, mutta Leevi suutelee hänen niskaansa, alas pitkin selkärankaa ja takaisin ylös. Leevi kietoo toisen käsivartensa hänen olkapäänsä ympäri ja alkaa hyväillä toisella kädellä hänen rintaansa, hitaasti liikkuen alaspäin, kunnes Leevin käsi on hänen kovalla kalullaan, vetelee edestakaisin hitaasti. Niklas huomaa lanteidensa liikkuvan samaan hitaaseen, tasaiseen tahtiin.

Leevi päästää kalusta irti, nostaa Niklaksen toisen jalan oman jalkansa yli ja alkaa hieroa Niklaksen takamuksen vakoa. Niklas kuulee itsensä vaikeroivan, kun Leevi työntää liukastetun sormensa hänen sisälleen. Leevi nuolee Niklaksen niskaa, kun hän liikuttelee sormeaan edestakaisin. Niklas tarttuu omaan kaluunsa ja alkaa liikuttaa kättään hitaaseen tahtiin, aivan kuten hänen sisällään liikkuva sormi. Leevin käsi vetäytyy pois, ja Niklas tuntee painetta aukollaan, kun Leevi työntää kaksi sormea hänen sisälleen. Mikä tuntuu jo hieman oudolta. Hyvältä, mutta oudolta. Lähes yhtä hyvältä kuin Leevin voihkina hänen korvansa juuressa.

”Sattuiko se?” Niklas kysyy yhtäkkiä, kun Leevi vetää sormensa pois ja hän arvaa, mitä on tulossa seuraavaksi.

”Vähän aluksi. Mutta sitten se tuntui tosi hyvälle, toivottavasti mä osaan...”

”Okei.”

Ja sitten hän tuntee jotain paljon isompaa kuin sormien työntyvän sisälleen, hitaasti, mutta silti se sattuu.

”Niklas... sano jotain.”

Niklas puristaa hampaansa yhteen. ”Leevi...”

Leevi pysähtyy ja vetäytyy ulos. ”Sori. Sun täytyisi varmaan rentoutua.”

Rentoutua? Miten? Miten Leevi pystyi siihen?

”Ei meidän tarvitse jatkaa.” Leevin ääni oli lämmin ja rauhoittava hänen korvassaan.

”Mä haluan jatkaa.”

Leevi työntyy sisälle jälleen, eikä se tällä kertaa tuntunut niin tuskalliselta. Leevi kurottautuu katsomaan hänen kasvojaan, kauniit pisamaiset kasvot hymyilevät hieman, Leevi tarttuu hänen kaluunsa, liikuttaa kättään edestakaisin, suutelee ja nuolee kielellään eksoottisia kuvioita hänen olkapäähänsä. Leevi työntää vielä, eikä se enää tunnu niin pahalta. Leevi vie kätensä hänen lanteilleen ja yhtäkkiä Leevi liukuu kokonaan hänen sisälleen.

”Sä rentouduit. Tuntuu niin hyvälle... olla sun sisällä. Voinko mä liikkua, voinko mä... voi luoja...”

”Joo.”

Leevi alkaa liikkua edestakaisin hänen sisällään, kovan kalun hankaus hänen sisällään tuntuu kieltämättä hyvältä, ja kun Leevi suutelee kovaa hänen olkapäätään, vetää hampaillaan ihoa suuhunsa, liike saa Leevin kalun tuntumaan eri kohdassa. Niklas tietää, mitä se kohta on. Hän keinuttaa lanteitaan, yrittää lisätä hankausta.

Leevi suutelee hänen olkapäätään kovempaa, Leevin lanteiden ja kalun jokainen liike tuntuvat Niklaksen eturauhasessa, ja hän tuntee oman kalunsa kovenevan entisestään.

Leevi huohottaa ja toistelee hänen nimeään kuumeisesti. Niklas liikuttaa kättään nopeammin kalullaan, ja Leevin huohotuksesta hän tajuaa, että Leevi laukeaa kohta. Ja kun Leevin työnnöt nopeutuvat ja hänen vartalonsa alkaa vääntelehtiä, Niklas tuntee oman orgasminsa lähenevän, hehkuvan selkärankansa alaosassa, kunnes hän laukeaa omalle kädelleen, samalla kun Leevi voihkii ja nytkähtelee häntä vasten.

Aukossa ja olkapäässä, jota Leevi on imenyt, tuntuu hieman polttavaa tykytystä. Olkapäähän jäisi jälki, mikä ei haittaa Niklasta ollenkaan.

Leevi vetäytyy ulos, ja Niklas äännähtää hieman, kun Leevin kalu lipsahtaa ulos hänestä. Hän kurottaa kädellään ja vetää Leevin syliinsä, hautaa kasvonsa Leevin hiuksiin.

”Mä rakastan sua.”

Leevi nytkähtää hänen sylissään, tarrautuu lujasti kiinni. ”Mä rakastan sua kanssa.”

*****

Huhtikuu 2011

Leevi istuu huopaan kääriytyneenä takan äärellä katsellen dvd:tä omasta luistelustaan yrittäen löytää heikkoja kohtia ja vahvuuksia, kun Niklas saapuu kotiin. Leevi viettää jo suurimman osan ajastaan hänen asunnossaan, joten on oikeastaan vain ajan kysymys, koska hän muuttaa virallisesti Niklaksen luo. Ajatus saa lämpimän tunteen aikaan jossain Niklaksen mahanpohjassa.

”Moi...” Niklas kumartuu suutelemaan Leevin huulia ja tuntee samalla Leevin sormien ujuttautuvan hänen vyönsä alle, vetävän häntä päälleen. ”Sulla taisi olla ikävä.”

”Mistä sä sellaista päättelit?” Leevi kysyy viattomasti.

”Koska mä makaan sun päällä.” Niklas naurahtaa.

”Mmm... sä teet liian pitkiä päiviä. Sun pitäisi olla enemmän kotona tyydyttämässä kyltymätöntä poikaystävääsi.” Leevi nuuskii Niklaksen kaulaa. After shave on vähän haalistunut päivän mittaan ja sekoittunut Niklaksen ominaistuoksuun, hän pystyy tuntemaan tuoksun, joka saa hänet aina sekaisin halusta – ja onnesta.

”Mä toin intialaista ruokaa.” Niklas nousee ylös ja vie take away -kassin avokeittiöön, alkaa availla mausteisen tuoksuisia rasioita. Leevi tulee keittiösaarekkeen toiselle puolelle baarijakkaralle istumaan ja pihistää palan tandoorikanaa.

”Hei muuten, nyt kun mä muistan. Onko sulla tummaa pukua? Nordic Beveragesilla on illallistilaisuus suurosakkaille ensi kuussa.”

Leevi näyttää hämmentyneeltä ja nuolee tandoorikastiketta sormistaan. ”On, mutta ei se sulle mahdu.”

”En mä sitä itselleni tarvitse, vaan sulle. Se on avec-tilaisuus. Sä tulet sinne mun avecina.”

Leevillä jää tandoorikastikkeinen sormi suuhun, kun hän tuijottaa Niklasta viileänsiniset silmät ällistyksestä suurina.

”Kaikilla siellä on avec. Enhän mä nyt yksin sinne voi mennä. Vai mitä?” Niklas hymyilee ja vilkaisee silmäkulmastaan Leeviä, joka ei näytä toipuvan järkytyksestään millään.

”Et tietenkään.” Leevi saa viimein sanotuksi, onnellinen hymy huulillaan ja ilme silmissään.

Niklas kumartuu saarekkeen yli ja painaa kevyen pusun Leevin hymyileville huulille.

”Sä olet mun kumppanini. Mä haluan, että sä olet mun rinnallani, niin kuin mäkin haluan olla sun rinnallasi. Ei se sen kummempaa ole.” Niklas sanoo hiljaa Leevin huulia yhä näykkien.

Kumppaneita. Ja uusi mahdollisuus, jota hän ei pilaisi. Koskaan.

~LOPPU~